Riekkoja ja rauhaa tunturissa- kuinka kauan?

Kevääseen kuuluu laturetki tunturiin. Huhtikuu, vielä syvälle toukokuuhun on monesti kelejä.

Pallas-Yllästunturin puisto tarjosi pari viikkoa sitten taas parastaan. Aurinko, tunturit, riekot riekkumassa pälvessä majapaikan edessä Sioskurussa. Kanjonit, kapuamiset ja pitkät laskut upeassa maisemassa.

Vuosikymmeniä sitten kuvausmatkalla Kuolan niemimaalla, avolouhoksia hiljaa katsellessani olin veteraaneille kiitollinen siitä, ettei Neuvostoliiton suunnitelmatalous päässyt Lappiin käsiksi.

Kommunisteilta Lappi suojeltiin asein. Kuinka nyt suojelisimme Lapin kapitalisteilta?

Ylläksen viereenkin pitää kuulemma rakentaa Soklin rautakaivos. Että saadaan 20 vuoden ajan louhia rahaa. Minun, riekon ja poromiehen mielestä ei tarvitse.

Eikä meidän tarvitse myöskään rakentaa Lappiin hotellihuonetta jokaiselle Kiinalaiselle. Jonottakoot.

Mutta kyllä se Sokli sinne avataan. Tarvitsemme fosfaattia, uraania ja niitä muita hyödykkeitä. Savukoskelaiset töitä. Eikä kaivoksen perustamiseen mene kuin yksi miljardi euroa.

Kun tässä nyt sain purnauskoneen lämpimäksi, todettakoon vielä, että moottorikelkkareittejä on maisemissa nyt jo liikaa. Jos ei saa suksia jalkaansa, ei tarvitse päästä joka nyppylän laelle ollenkaan. Ja koneella ajettuja latujakaan ei saa tehdä yhtään enempää, vaikka niitä myöten onkin kotimaisilla Optigrip-Karhuilla luksusta suihkia autiokämpille, viettämään eräelämää valmiiksi pilkottujen kuivien klapien lämmössä.

Perskeles. Minä tahdon ikäni lentää Stadista Lappiin sinivalkoisilla siivillä, suihkia tunturiin suomalaisilla sporttitikuilla, juoda suomalaista nokipannussa valmistettua Kulta-Katriinaa kämpän pihalla ja katsella riekkojen riekkumista tunturin pälvessä, näkemättä yhtäkään motorisoitua turistiryhmää tai savuttavaa kaivosta siinä maisemassa.

Toivottavasti joku voi kirjoittaa näin vielä vuonna 2118.

 

Teksti ja kuvat tunturista Olli Kangas

Supikoirien torjuntataistelu Melkin saarella

Meidän kaikkien hyvin tuntema supikoira on oiva esimerkki voimakkaasti levittäytyvän vieraslajin potentiaalista. Supi on ehtymätön luonnonvara. Monet aktiivipyytäjät ovat jopa sitä mieltä, että tehokas metsästys hoitaa supikantaa. Toisin sanoen taudit pysyvät aisoissa ja kanta vahvistuu.

Katso video:  Eero päästää saksanmetsästysterrieri Irman talon alle supikoiraa etsimään.

 

Toisaalta tutkimukset ovat vahvistaneet metsästäjien jo kauan totena kertoman. Supikoira on tehokas saalistaja ja etenkin maassa pesivät linnut ovat tulilinjalla.

Supikoira ei ehkä ole, niin tehokas hakija kuin alkuperäispedot kettu ja näätä. Supikoiria on kuitenkin paljon ja kun niiden liikkumista seuraa, voi helposti todeta metsästystehon kasvaneen. Supikoirapariskunta nuohoaa ruokaa hakiessaan tehokkaasti alueensa potentiaaliset ruokapaikat. Supiarmeija ehtii joka kolkkaan munia syömään. Metsästäjät eivät lepää, vaan suomalaisten luonnonhoito – oppien mukaan pyrkivät pyytämään supit pois viimeiseen petoon.

Katso video: Luolakoirametsästys vaatii aikaa, kalustoa, perehtymistä ja osaamista.

Supikoira voi kantaa ja levittää monia tauteja ja loisia. Koiranomistajia varmasti kiinnostaa kapi, joka tarttuu lemmikki- ja metsästyskoiriin. Kapista pääsee kyllä eroon lääkkeillä, mutta hoitamattomana kotikoirassa kapi ei ole toivottu loinen. Myös punkit ja väiveet elävät supikoirissa. Rabiestilanne on Suomessa pitkälle hallussa, mutta epidemian vaara on ainakin teoreettinen. Keski – Euroopan taannoisissa rabiesepidemioissa ja niiden leviämisnopeutta kuvaavissa laskelmissa, ei tiheää supikoiraverkostoa ole huomioitu. Suomen runsaassa pienpeto- ja osittain suurpetokannassakin rabies leviäisi vauhdilla. Onneksi ennaltaehkäisyä on tehty rokotteilla jo pitkään.

Modernia keräilytaloutta harjoittavien metsästäjien, kalastajien ja marjojen sekä sienien kerääjien on suhtauduttava tosissaan myös Baltiassa ja Ruotsissa ketuissa esiintyvään heisimatoon. Etenkin kypsentämättömien marjojen syöminen loppuu, mikäli heisimato Suomeen saapuu. Tiheä supikoirakanta levittäisi vitsauksen nopeasti. Neljäntenä vitsauksena supikoira kantaa trikiiniä. Nyt kun villisika levittäytyy Eteläiseen – Suomeen on oltava tarkkana. Villisiat syövät kaikkiruokaisina maastosta löytyvät supinraadot ja saavat tartunnan helposti. Supikoirien torjuntataistelu kiihtyy eikä sitä voida lopettaa. Siihen on annettava kaikki mahdollinen tuki yhteiskunnan puolelta ja pyrittävä hyödyntämään riistasaalis.

Komentajan johdolla supijahtiin

Melkin saari Helsingin edustalla on kansoittunut supikoirista viimevuosina. Noin kilometri kanttiinsa kokoisessa saaressa on ollut kymmeniä supikoiria. Kesäiltoina supit istuvat rivissä pihamaalla perheiden valmistaessa grilliruokaa. Luontainen ihmispelko on hävinnyt. Yksikään maassa pesivä lintu ei onnistu pesinnässään supiarmeijan kiertäessä rantoja. Vieraspeto on ottanut saaren haltuunsa ja muuta lajit saavat väistyä.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Linberg vierailee Melkissä ajoittain ja on huolissaan saaren luonnon ja alkuperäisten lajien tilasta. Myös supikoiran tautiriski on otettava tosissaan. ”Rohkeat pienpedot elävät suorassa kontaktissa ihmisten ja lemmikkikoirien kanssa”, kertoo Linberg. Jahtikuksa suoritti erillisoperaation osaavien metsästäjien ja koirien kanssa Melkkiin. Talven mittaan supikoirajahti oli onnistunut hyvin ja saaresta oli poistettu 16 yksilöä. Viimeinen supikoirapariskunta otettiin varmoin ottein talteen autiotalon välipohjasta. Jahti toteutettiin juuri ennen lintujen pesimäkauden alkua.

Linberg on tyytyväinen. Kokeneiden metsästäjien toiminta miellytti häntä. Komentajan mielestä metsästys on selkeästi osa luonnonhoitoa. ”Vieraspedot aiheuttavat etenkin rajatussa saariluonnossa nopeasti isot tuhot linnustolle. Ei ole muuta tahoa kuin metsästäjät, jotka voivat, osaavat ja tekevät tällaisia aktiivisia toimia”. Ilahduttavaa on, että myös lintuharrastajat ja luonnonsuojelijat ovat tunnustaneet pienpetopyynnin merkityksen, toteaa Jahtikuksa.

Teksti, kuvat ja videot: Panu Hiidenmies

Tosipilkkijä vs. nautiskelija 

Eilisissä pilkkikisoissa minulle selvisi, että mikä ero on tosi pilkkijän ja nautiskelijan välillä. Itse hakeudun aina naama aurinkoon päin. Tosipilkkijä voi jopa kääntää selkänsä auringolle, luodakseen varjon pilkkireiän ympärille ja houkutellakseen kalat sitä kautta.  

 

Sotkamolainen Otto Kuvaja on kevättalven pilkkijä. Mies kiertää mielellään pilkkikisoja. Kainuussa kisoissa saa olla yli 65-vuotiailla akkuporakone apuna jään kairaamisessa.

Sotkamolainen Otto Kuvaja myös kertoi minulle, että tosi pilkkimiehet saavat narrattua myös pienimmänkin särjen ylös. Ne ovat kuulemma niin viekkaita, että harrastelijalta tämä ei onnistu. Jäin miettimään, että olikohan se kalavale? Ehkä käyn vielä tänä vuonna kokeilemassa.  

 

Kevättalvella pilkkiminen käy jo nautiskelusta.

Samoin pilkkikisojen luonne näyttäytyi hyvin äkkiä minulle, saaliin sattuessa kohdalle käsi kävi nopsaan ja saalis sujahti reppuun ennätysvauhtia. Kisat tuntuvat muuttuneenkin paljon lapsuuden mielikuvista, suureet palkintosaaliit ovat enää isompien kisojen juttu ja myös porukka meinaa vähän ukkoutua. Tämä on nyt siis päätelmäni yksien pilkkikisojen perusteella ja juurikin kilpailijoiden mietteenä minulle.  

Mikä siinä pilkkimisessä sitten saaliin lisäksi viehättää? Itse lukeudun myös kevätauringon esille kairaamiin pilkkijiin, jotka mielellään viettävät aikaa jäällä. Kotiin palataan sitten nenä punoittaen, kylläkin ihan vain auringon voimasta.

Kevätaurinko saa myös Jahtikuksan Tanjan jäille, kuva pilkkikisoista Sotkamosta, josta tulossa myös juttua Jahtikuksan YouTube-kanavalle.

Kuva ja teksti: Tanja Heikkonen 

Ei nypi, ja sekös nyppii

Arvasitte tietenkin jo otsikon sanainasettelusta, millainen oli saalistuksen tulos. Ei nyppyäkään, ei pienintä vinkkiä jäänalaisesta elämästä.

 

Silti päivä oli täydellinen. Taas joutuu käyttämään kauhistuttavaa metsästäjä-keräilijän klisettä: “Ei se saalis ole pääasia.”

 

Mutta kun se on aivan totta. Kunhan saaliittomia retkiä ei ole kovin montaa peräkkäin. Toisaalta saaliin käsite on ymmärrettävä monipuolisemmin kuin vain kuolleena saaliseläimenä., ruoka-aineksena repussa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kaunis saaliiton pilkkipäiväni oli oivallinen. Aurinko paistoi, pieni kairajumppa oli terveellistä ja koira nautiskeli kun sai noutaa frisbeetä pari sataa kertaa.

 

Huomautin koiralle, että se ei näytä kovin älyperäiseltä toiminnalta kun se raivopäisesti rynnäten hakee nakkaamani frisbeen kerta toisensa jälkeen ja vaatii minua heittämään sen uudelleen ja uudelleen.. Vain hakeakseen tuon oranssin muovinpalan takaisin.

 

Koira katseli, kun pujotin uutta oranssia kärpäsentoukkaa koukkuun, laskin koukun jäähän poraamastani reiästä alamaailmaan ja istuuduin autuaallinen hymy pärställäni reiän äärelle nyppimään. Ja hörpin rommikaakaota tuijottaen jäässä olevaa reikää.

 

-En sinuna kommentoisi mitään toisten liikuntahaarrastuksista, koira totesi ja laski frisbeensä pilkkireikäni päälle. Heitä jo.

 

Affenaa ei tullut. Mutta onneksi kaupassa oli Hätälä Oy:n  kauniisti fileoimaa kuhaa. Pilkkipäivän saalis oli mainio elämys mailman kauneimmassa maisemassa: suomalainen aurinkoinen kevättalvi.  Seuraavana päivänä alkoi vesisade. Joten vaikka ei nyppinyt, ja se nyppi, saalis oli hieno päivä.

 

Ja kelläpä niitä olisi liikaa?

 

Olli Kangas