Metsästys on maanomistajan asia

Kaikille metsästäjillekään ei ole selvää, että metsästysoikeus kuuluu yksiselitteisesti maanomistajalle. Ainoastaan rakentavalla vuoropuhelulla maata omistavien kanssa metsästysasioita voidaan hoitaa Suomessa pitkällä aikavälillä hienosti. Keskustelukumppanina metsästäjällä on maanomistaja. Haasteita voi tulla. Sekä maanomistajakunta, että metsästäjäkunta ovat murroksessa. Voi olla, että keskimääräiset tilakoot suurenevat ja neuvottelukumppanit harvenevat, mutta vahvistuvat. Voi olla, että maanomistajat näkevät maaomaisuutensa arvon erilaista lähtökohdista kuin aiemmin. Jollekin metsästys on punainen vaate ja toiselle sillä on suuri itseisarvo.   Lisäksi voi olla, että maanomistaja ei olekaan tuttu maanviljelijäperhe lähinaapurista, vaan kaupungissa tai ulkomailla asuva henkilö. Yhteydenpito ei olekaan enää samanlaista kuin aiemmin peijaispäivänä.

Metsästäjä voi jatkossa olla yhä useammin maaseutupaikkakunnalla asumaton, asialle vihkiytynyt harrastaja. Tai hyperaktiivinen maalle muuttanut elämäntapametsästäjä. Aikaisemman tutun perushirvimiehen sijaan on ehkä tullut kokonainen metsästyskoiriin hurahtanut perhe. Odotukset metsästysmahdollisuuksia ja itse metsästystä kohtaan uudistuvat. Tilanteet ja roolit muuttuvat, mutta maanomistukseen lainsäädännöllä liitetty metsästysoikeus on ja pysyy. Voi se olla pysymättäkin. Aika ajoin joku uskaltautuu esittämään metsästyksen ja maanomistuksen sidonnaisuuden erottamista. Ajatus on tuhoon tuomittu. Varsinkin kun metsästysoikeuksien arvostus ja konkreettinen arvokin ovat kasvavia.  Metsästäjän pitää osata itse jahtitaitojen lisäksi myös viestiä, neuvotella ja tehdä rakentavaa yhteistyötä. Metsästäjän kannalta paras neuvottelukumppani on tyytyväinen maanomistaja.

 

Panu Hiidenmies

Tunteiden herättäjät

Olen luontosuhteeltani kieroutunut ihmisroska. Näin minusta on kuulemma jollain foorumilla lausuttu. Kaikki lähti naakkajahdista ja siitä, kun kutsuin kyseistä eläintä roskalinnuksi. Joka tuli puhtaasti siitä, että maalaisena olen nähnyt missä tämä porukka touhuaa ja mitä syö. Sana mahtanee kimmota lapsuudestani, jolloin maatilalla mummoni näin kutsui toisia lintuja.

Mutta älkää haukkuko dementoitunutta mummoani samallalailla, kiitos.

Tämä minun nopea luokittelu sai minut miettimään metsästyksen herättämiä tunteita ja sitä kuinka osalla ihmisistä sen jälkeen katoaa kaikki suhteellisuudentaju siitä, kuinka toisille ihmisille puhutaan.

 

Viikko sitten kävin lammasfarmilla, jossa kaksi sutta oli hyökännyt pässilaumaan, joka oli aivan pihan läheisyydessä. Tein jutun Jahtikuksan yhteistyökumppanille Maaseudun Tulevaisuudelle. Tästä kimposi se, että lammasfarmari haukuttiin alimpaan maanrakoon eräiden tahojen toimesta – internetissä tietenkin. Ihminen, joka tekee työtään ja kärsii häirikkösusista on susihyökkäyksen jälkeen jälleen ihmisroska.

 

Me kaikkihan ollaan jonkun lapsia, en tiedä miltä äidistäni tuntuisi, jos olisi kuullut kasvattaneensa ihmisroskan. Enkä ajatellut kysyä, tämähän on vain jonkun ääriryhmän mielipide. Mutta sen tietäisin, miltä minusta äitinä tuntuisi, jos kuulisin omien lasteni kutsuvan toista ihmistä noin. Inhottavalta.

 

Kysyn vaan, että mihin katosi inhimillisyys toista ihmistä kohtaan? Miten yksi harrastus voi antaa toisille oikeutuksen ryöpyttää? Miten elinkeinonharjoittaja on roskasakkia kärsittyään mittavat vahingot?

 

Tanja Heikkonen

 

P.S. Kudon mielelläni myös villasukkia ja kerään marjoja, mikähän olen näiden harrastusten perusteella?

Ilman harjoitusta, metsään meni se…

Aloitteleva jousimetsästäjämme kokeili uutta joustaan ja totesi, tämähän on mainiota, ihan kuin rynkyllä ampuisi,
kyllä minä tämän diopterin osaan. Muutaman harjoituskerran jälkeen ei kun rinta rottingilla ampumakokeeseen.
Noh, heti ensimmäinen nuoli lähti lentoon ennenkuin laite oli edes tähtäysasennossa. Ei ollut laite tuttu joten sankarimme ampui hutin
ennenkuin edes tähtäsi. Oli kuulemma ensimmäinen kerta, kun joku ampuu koko taulusta ohi. Nuoli kyllä löytyi.  Mutta siitäpä alkoikin tärinä ja tohina, merkki tuli mutta ei niin kovin komeasti.
Joten kehotan muita jousimetsästäjän alkuja ensin harjoittelemaan ja sitten vasta merkkiä ampumaan.
Tuosta viistastuneena hankkiuduin oppia saamaan. Helsingin jousiammuntahalli sitä antaa Konalassa ja siitä alkoi oikea opettelu.
Pari sataa laukausta, ja jousi kiristettynä 50 paunaan alkaa jo pysymään hyppysissä. Kyllä se siitä!
Sama koskee kivääritouhua, jonka pitäisi olla tutumpaa. Juttelin männä viikolla kivääriguru Juha HIrven kanssa. Hän painotti sitä, että oma ase ja jahdissa käytettävät patruunat on tunnettava, pitää käydä radalla ja uhrata jahtipaukkuja treeneihin. Jos nimittäin haluaa ampua tarkan ja turvallisen kudin oikeaa maalia kohti. Joten nöyrin mielin hankkiuduin radalle ja roilotin pari lootaa lapualaisia pitkin seiniä. Kyllä se kasa pienenee.
Menkää ystävät radalle. Vaikka olisitte kuinka hyviä kaikessa.
Kuti menee metsään ilman harjoitusta. Älä sinä mene metsään ilman harjoitusta.
Olli Kangas

Haavoittamisesta ei puhuta

Metsästyksen yhteydessä haavoittuu vuosittain eläimiä. Osa löytyy, osa ei. Haavoittaminen on tabu. Se on epämiellyttävä puheenaihe, joka mielellään haluttaisiin lakaista maton alle. Hyvä asia on se, että osa metsästäjistä ymmärtää etiikkaa ja ennen kaikkea tekee toimia välttääkseen huonon laukauksen.  Riistalaukauksesta pyritään saamaan tehokas ja tarpeen vaatiessa laukaus osataan myös jättää väliin.

Kysymys on pitkälti oman henkilökohtaisen metsästysaseen hallinnasta sekä tilanteen lukutaidosta. Molemmat sisältyvät metsästystaitoihin.  Valitettavasti joka syksy tapaa metsästäjiä, joilla saaliin saamisen tarve ylittää selkeästi omat kyvyt. Tällöin syntyy helposti tilanne, jossa laukaus lähtee vaikka se olisi pitänyt jättää lähettämättä. Vaikka mitään ei näyttäisi tapahtuvan, voi olla, että riistaeläin sai osuman. Edessä on hidas kuolema tai kärsimys.  Hutiloinnin lisäksi vahinko voi sattua kenelle vaan.

 

Kun metsästäjätutkintoa ja metsästäjien koulutusta uudistettiin, metsästäjät tunnistivat tilanteen. Niin metsästyksen itsensä kannalta, kuin myös yhteiskunnan eettisten odotusten näkökulmasta, metsästykselle  asetetaan osaamistasovaatimus.

Metsästyksen julkikuva on nyt hyvä. Yksittäinen metsästäjä varmistaa jahdin onnistumisen ja tehokkaan riistalaukauksen harjoittelemalla riittävästi. Järjestelmät ja opettajat ovat olemassa. Pelkkä ampumataito ei riitä. On osattava myös metsästää. Kukaan ei voi väittää, että opastusta ei saa.

Metsästyksessä, kuten missä tahansa muusakin vaativassa toiminnassa tapahtuu virheitä. Olisi absurdia väittää, että näin ei tapahtuisi. Haavoittamisen tapahduttua pitää tuntua pahalta. Silloin tulee käydä pohdinta omista taidoista ja tilanteen lukutaidosta. Riista on etsittävä ja kärsimykset lopetettava voimia säästämättä. Tällöin ollaan yhä kiinni eettisyydessä. On kahdenlaisia metsästäjiä. Niitä, jotka ovat haavoittaneet sekä niitä, jotka eivät vielä ole haavoittaneet.

Panu Hiidenmies

 

Nyt se alkoi: naakkatalkoot

Viikolla se loppui – neljännesvuosisadan rauhoitus naakan suhteen. Rauhoitusvuodet tekivät niin sanotusti hyvää naakkojen määrälle, niitä alkoi parveilla riesaksi asti. Tässä ei päde edes kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu – naakka on samanlainen riesa molemmissa.

 

Hävettää myöntää, mutta olin keskiviikkona ensimmäistä kertaa roskalintu -jahdissa, kyllähän tämä kuuluisi kansallisvelvollisuuteen metsästäjänä, mutta jatkossa aion parantaa tapani.

Jahtiaamu oli aivan yhtä kuuma kuin muutkin kuluneen viikon aamut ja toi oman hikisen mausteensa hommaan, liekö naakoillakin ollut helleuupumus, kun alkuun niitä ei juuri näkynyt. Ääni vaan kuului jostakin. Mikäköhän siinäkin on, että naakan ääni kuulostaa samalta läheltä ja kauempaa?

 

Kokeilimme jahdissa myös huuhkajan kuvaa sekä “minikaatopaikkaa”. Muut houkuttimet eivät vaan maatilan ympäristössä toimineetkaan, kun niin sanottuja luonnollisia ravintohoukuttimia on sen verran paljon.

 

Lantala toimi hyvänä houkuttimena, siihen naakkoja kertyi useamman kerran aamun aikana. Metsästys tapahtuu hiippailemalla lantalan luokse.

Naakkoja on vaikea huomata ennenkuin ne pomppavat lentoon. Ja nekin pirut osaavat valita lentoreittinsä hyvin.

 

Jahti jatkuu, nyt on ensimmäiset naakat ammuttu osaltamme. Jahdin lomassa tuli mietittyä, että naakka toiminee hyvänä treenilintuna siinä missä varikset ja lokitkin koirahommissa.

Tanja Heikkonen