Sorsan rintaa ja emmervehnää lipstikkakermassa

Sorsan rintaa ja emmervehnää lipstikkakermassa

Neljälle
Sorsa
4 kpl sorsanrintaa kynittynä tai nyljettynä
1. Siisti sorsanrinnat ja poista mahdolliset haulit.
2. Suolaa ja pippuroi
3. Laita vakuumipussiin vierekkäin ja vakumoi.
4. Kypsennä sirkulaattorissa 56 C –asteisessa vedessä vähintään 20 minuuttia, mutta voi olla kauemminkin.
5. Ota rinnat pois vakuumista ja paista voissa kummaltakin puolelta nopeasti kauniin ruskeaksi.
Emmervehnä
2 dl Malmgårdin emmer viljariisiä
6 dl vettä
Suolaa
1. Keitä emmervehnä suolatussa vedessä noin 30 minuuttia kunnes jyvät vielä hieman kovia ja neste
imeytynyt kokonaan jyviin.
Lipstikkakerma
5 oksaa tuoretta lipstikkaa
5 oksaa persiljaa
0,4 dl kuohukermaa
suolaa ja mustapippuria
1. Kasta lipstikka ja persilja kiehuvaan veteen ja kuivaa pyyhkeen sisällä
2. Kiehauta kerma ja lisää lipstikka ja persilja kerman joukkoon
3. Mausta suolalla ja pippurilla
4. Aja tehosekoittimella tai sauvasekoittimella tasaiseksi liemeksi
Yhdistä emmervehnä ja lipstikkakerma kattilassa ja keittele matalalla lämmöllä kunnes saat paksun
risottomaisen rakenteen.

 

Possut villeinä

Mainitsin muutama vuosi sitten riistatutkijoille, että keskittykää villisikaan. ”Miksi?”, kysyttiin. Siksi, että se tulee olemaan kymmenen vuoden kuluttua hyvin keskeinen aihe riistaa koskevassa keskustelussa.

Kuusi vuotta on nyt kulunut. No. Sittemmin päätin ryhtyä seuramaan ASF:n levittäytymistä maailmalla ja villisikakannan kehittymistä kotosuomessamme. Tuli kirjoitettua uutisointia sikaruton leviämisestä ja nostettua asiaa esiin silloisessa päätoimittamassani aviisissa. Metsästäjät lähettivät kuvia ja antoivat tietoja villisikojen esiintymisestä. Possuja oli jo tuolloin laajalti.

Sittemmin viranomaiset löivät kovat piippuun. Annettiin asetus, jolla kiellettiin villisikojen ruokinta. Pientä lobbausta ja hups, asetus kumottiin yhtä nopeasti kuin se oli syntynytkin. Pari vuotta sitten perustettiin kaatokorvaus. Ryhdyttiin maksamaan pieniä summia rahaa, jotta villisiat saataisiin hävitettyä maasta. Lähes kaikki vastuutahot kiemurtelivat, koska olihan kyseessä myös mitä mielenkiintoisin riistaeläin ja myös maukas riistaruoka. Myös vastuuvirkamiehet ja järjestöjohtajat lähtivät ministereitä myöten kaikki innolla sikajahtiin. Olihan heillä yhteinen agenda. Siat on kerta kaikkiaan saatava hengiltä viimeiseen possuun saakka. Tosiasiassa he kyllä olivat myös nauttimassa sikajahdin jännityksestä ja mielellään olisivat varmasti ottaneet paistinkin mukaansa.

 

Kun kuskasin väkeä Ruotsiin tutustumaan villisian kannanhoitoon, metsästykseen sekä sen aiheuttamiin tuhoihin kymmenkuntavuotta sitten, näköpiirissä oli jo se mikä tulee tapahtumaan. Suomi on hyvä vauhtia saamassa uuden riistalajin. Ja niille, jotka sanovat minun puolustavan sikaa, tuotan pettymyksen. En ole koskaan sanonut, en sano, enkä tule sanomaan mitään puolesta, enkä vastaan. On kuitenkin mielenkiintoista seurata, kuinka villisikoja yritetään kaikin keinoin estää leviämästä maahamme, mutta silti kanta kasvaa yhä. Mistä itse asiassa on kysymys?

 

Suomessa tullaan tarvitsemaan kosolti osaavia koiria ja metsästäjiä aivan lähivuosina niin villisikojen kuin muidenkin riistaeläinten kannanhoidollisiin talkoisiin. Keinovalot, tappokorvaukset ja pakotteet eivät tule riittämään. Tahtotilaa ei ole. Vai onko? Onhan Suomesta tapettu aikoinaan majavat ja metsäpeurat sekä hirvikin lähes sukupuuttoon ja silloisilla varusteilla. Nyt ei saada muutamaa sikaa hengiltä vaikka käytössä on valot ja huippuoptiikka. Ennusteeni on Suomen villisikakannan voimakas kasvu. Edelleenkään en ota kantaa, onko se hyvä vai huono asia. Siinä on monta puolta.

 

Sillä aikaa kun seuraan villisian ympärillä vellovaa keskustelua sekä kannan rajoittamistoimien onnistumista, keskityn samalla itselleni uuden metsästyskoirarodun kasvattamiseen. Tällä rodulla sikoja pyydetään tuloksekkaasti länsinaapurissamme.

Panu Hiidenmies

Tehtihin torni

Ensin piti vain rustata pysyvä puupassituoli puun kylkeen ruokintapaikalle. Mutta kun hain paikallissahalta mönkkärinkärryllisen lankkuja niin tulikin torni.

Siskonmies on huonekaluammattilainen eikä metsästä ollenkaan. Paras mahdollinen kaveri tornitalkoisiin. Ei tule itse kyttäilemään. Annan sitten kauriinpaistia kun sellainen tulee.

Pitkien lankkujen kanssa maastoajo on miellyttävä haaste.

Itse meinasin ensin suunnitella ja sitten piirtää itselleni sellaiset Ikea-tyyppiset ohjeet joita noudattaen tulisi hyvä. Mutta huojekaluammattilainen lankomies John- laillinen velii, niinkuin enklannin kielessä lankous ilmaistaan, hän on toimen mies joten ryhdyimme vain pystyttämään ad hoc- henkisesti.

 

Hetken puuhasteltuamme huomasimme, että tarvitaan toisektin tikapuut. Sellaiset noudettiin.

Neljän tunnin improruuvailun jälkeen oli hökötys pystyssä. Tikapuut jätettiin aika haastaviksi kiivettäviksi. Ehkä niitä joutuu parantelemaan, kun tästä vielä vähän kangistuu.

 

Huonekaluammattilainen pystyttää isompaa jakkaraa.

Kiipeilin vielä maalipensselin kanssa hetken, ja viritin vähän vajan nurkssta löytynyttä naamiointiverkkoa kaiteille.

Jo ensimmäisenä yönä oli riistakamerassa todiste siitä, että torni ei kaurista pelota. Eiköhän sieltä tuloksiakin tule.

 

Maali loppui kesken tikapuiden kohdalla.

Liekö tuo viellä ensi kesänä pystyssä. Ainakin yhdestä myrakytuulesta uljas tornimme on jo selviytynyt.

 

Olli Kangas

Asennekysymys

Eilen varmaan useampi metsästäjä hieroi silmiään. Minä hieroin väsyneitä silmiäni. Kennelliiton lehdessä eli Koiramme-julkaisussa oli osastolla koirauutisia melkoinen teksti. Teksti, joka on mielipide ei uutinen. Uutisessa kerrottiin Susiyhdistyksen nimissä, ettei poliisi aina tutki asiaa, kun on kyseessä salametsästys-tapaus.

Sen lisäksi, että metsästäjät leimattiin tämän susiyhdistyksen toimesta, niin samalla laitettiin Suomen poliisi ammattitaidottoman leiman alle. Paremmin olisin ymmärtänyt tämän “uutisen”, jos siinä olisi kysytty myös toista näkökulmaa metsästäjiltä. Sanoisin, että valitettava yleistys. Jokainen meistä asuu omassa kuplassaan, se onko se kupla tarpeen tuoda muille esille on taas eri kysymys.

Samalla useampi sosiaalisen median palsta täytti kyselyistä siitä, että mitä järkeä Kennelliittoon on kuulua. Varmasti aiheellinen kysymys ja ymmärrän, jos kaikki metsästäjät eivät sitä tarvitse tällaisten ulostulojen jälkeen. Itselle siihen kuuluminen on itsestään selvää, mutta varsinaista ylpeyttä en tuosta uutisesta kokenut. Kehotan kyllä nyt metsästyskoiran omistajia eroamisen sijaan aktivoitumaan ja vaikuttamaan asioihin.

Onnellinen koira. Joka saa toteuttaa itseään.

 

Susi/petoasiat ovat aika herkkiä aiheita. Tiedän, että tästäkin blogi-kirjoituksesta tulee tietyiltä ryhmiltä kuraa niskaan. Silti minusta on aika julkaista tämä.

Jokainen meistä mahtuu tähän maailmaan: susi, koira ja metsästäjä, kun pysymme omalla reviirillämme ja ruokailemme niinkuin aikojen alussa on tarkoitettu. Se ei tarkoita sitä, että sudet tulevat ihmisten pihoihin. Se ei tarkoita sitä, että jokainen metsästäjä on potentiaalinen salametsästäjä. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö metsästykoirilla olisi oikeutta toteuttaa omaa tarkoitustaan. Sinä päivänä, kun en enää uskalla koiriani metsään päästää on aika luopua metsästyskoirista, joille metsästäminen on se mihin heidät on luotu ja mitä he rakkaudella toteuttavat. Perhepiirissä on yksi koira joutunut suden tappamaksi ja toista kokemusta emme halua.

Pistän kädet ristiin, että tuleva viikonloppu menee säällisesti, eikä yksikään koira joudu turhaan hukan suuhun.

 

Tanja Heikkonen

Metsästäjän parhaat kaverit

Vietämme eläintenviikkoa ja eilen oli eläintenpäivä. Vaikka itsestä tuntuu, että meillä se on joka päivä.

Kuva kertonee kaiken. Näitä kavereita meillä riittää. Se on aamuisin/iltaisin ihan oma operaationsa. Koirien ulkoitus ja ruokinta. Näin metsästyskaudella jokainen saa tietysti toteuttaa itseään. Ajokoiralla metsästys viekin pitemmän ajan, seisojien kanssa on helppo heittää illasta pieni lenkki. Viimeksi tällä viikolla näpyttelin työhommia läppärillä ja ajossa ollut jänis juoksi auton ohi. Huomenna meinaan kyllä jättää läppärin kotiin ja keskittyä olennaiseen.

Tästä päästäänkin siiheen otsikkooni metsästäjän parhaat kaverit. Oikein onnistuneen metsästyspäivän jälkeen tuntuu, että koiratkin mutisevat tyytyväisyydestä. Vanhin seisojani Ruuti istuu jalanvieressä ja mumisee tyytyväisesti.

Ajokoiramme nimeltään Ajo makaa tyytyväisenä pedillään ja välillä käy tökkimässä nokallaan. Vähän kuin sanoakseen, ollaanpas me hyvä tiimi.

Koirat ovat mukana kaikessa tekemisessä. Varsinkin seisojiin pätee mielestäni hyvin Stingin biisi ”Every breath you take, every move you make, every step you take, I’ll be watching you”. En tiedä meneekö nuo sanat tasan noin, mutta kuvaa hyvin seisojien sielunelämää.

Summa summarum, mitä haluan teille lukijat kertoa. Vaikka nämä on metsästyskoiriksi otettu, ovat nämä täysivaltaisia perheenjäseniä ja ruokintaan sekä liikuntaan kiinnitetään huomiota, että saamme kaiken irti metsästyskaudella. Minusta metsästyskoira juoksee monesti päällään, mutta miellyttävämpää sen on juosta, kun on hyvässä kunnossa.

Onnellinen koira.

 

Kuva ja teksti: Tanja Heikkonen