Onnenhetkiä

Rohkaistuin, vein jalostukseen ajattelemani koiran lonkka -ja kyynärkuviin. Kuvannut eläinlääkäri sanoi, että hyvältä näyttää – kuvat näyttivätkin hyvältä. Silti jännitti odottaa tulosta. Ennen aikaan tulos tuli postissa joskus. Nyt kuulin huhuja, että kuvat voivat tulla seuraavana päivänä.

Maksoin lähetteet etukäteen ja jäin odottamaan tuloksia. Myönnetään, tuli aika monta kertaa tarkistettua Omakoira-palvelusta, mutta tuloksia ei vain kuulunut (kolme päivää ainakin tarkistin tuloksia :D). Pääsiäisen pyhät alkoivat ja totesin, että katsellaan ensi viikolla.

Lankalauantaina yllätyin. Oli tullut sähköpostia Kennelliitolta, kuvat on lausuttu ja terveen paperit tuli. Huh. Mutta, että lankalauantaina tulokset? Täytyy sanoa, että ajat muuttuvat ja niin Kennelliittokin. Maanantaina kuvatun koiran tulokset olivat lauantaina omistajalla.

Kehityssuunta on oikea. Nykyihminen on kärsimätön otus. Onneksi me metsästäjät sentään välillä voidaan rauhoittua passissa ja antaa ajatusten virrata ja mielen levätä.

 

Hyvää Vappua kaikille!

 

-Tanja Heikkonen

 

OAC -liukulumikengät tositoimissa tunturissa

 

Helmikuussa katsoin päältä, kun Piirisen Lassi eteni sujuvasti hangella, pelloilla ja pusikoissa fasaanitreenipäivänä OAC-liukulumikengillään. Kädet vapaana haulikkohommiin ja koiran ohjuuseen. Ajattelin, että tuota keksintöä pitää päästä testaamaan.

 

Riekkoretkemme Angelin tunturiin tarjosi tilaisuuden. Pakkausvaiheessa jo huomaa yhden mukavan ominaisuuden: suksipussi on mukavan lyhyt takseihin ja muihin ajoneuvoihin ängetessä. Siteet tietenkin ottavat vastaan melkeinpä millaiset sandaalit hyvänsä, sekin on mukavaa, saa pitää lempparivarsikenkiä hiihtäessäkin.

 

Hanki oli haastava maaliskuun lopulla: koira upposi, ja niin upposi pitkä metsäsuksikin. Liukulumikenkä pysyi  pinnallaleveänä laitteena hiukan paremmin kuin perus maastojärvinen. Mutta pehmeimpiin kohtiin lyhyt lauta romahti kyllä kepeästi.

 

Tunturilaaksojen koivikoissa emme päässeet oikein lintuja hakemaan, joten nousimme tunturiin. Kovalla tunturin laella liukulumikenkä ei ole oikea etenemismuoto. Joten sukset pois ja kävelylle.

 

Jäistä tunturinrinnettä on tuskallista tulla alas, kun ei ole kanttia. Ei ukossakaan, muttei suksessakaan. Ja kun ukossa on huonosti kanttia, olisi sitäkin tarpeellisempaa että suksessa on!

EA siteen ansiosta korkevartinen, jalkaa tukeva metsästyskenkä passaa sukseen hyvin. Ja on tarpeen, koskapa pahassa maastossa vinksahetlua sattuu tämän tästä.

 

Pilkkipäivänä taas liukkari oli mitä mainioin vaihtoehto. Myös kuvaushommia ajatellen: lumikenkää vikkelämpi (se liukuu sittenkin!) mutta suksea ketterämpi sauvattomassa työskentelyssä kameran, pyssyn tai pilkin kanssa.

 

Joten jahtikuksan erittäin mutu-henkisen testin tuloksena toteamme, että lumessa liikkumista harjoittavalle henkilölle liukulumikenkä on erittäin hyvä ja suositeltava hankinta etenemisvälinevarastoon.

 

Mutta jos retkenne suuntaa tunturin laella tai jyrkkiin mäkiin ylipäänsä, ei liukkari liene paras vaihtoehto. sille retkelle. Kotimetsien tasaisempiin jäljitystohuihin ja toimintaan liukulumikenkä on loistava keksintö.  Minun tavlisesta metsästyksestä ni 90 %  tapahtuu maastissa jossa liukkarit toimivat täydellisesti!

 

Olli Kangas

Turvallisuus ja tieto

Jousimetsästys yleistyy Suomessa aivan kuten tiedossa ja suunnitelmissa on ollut. Valkohäntäpeuran ottaminen mukaan jousiriistaksi pari vuotta sitten oli pitkän kehityksen tulos. Muutos toi jousen käytön aivan uudelle tasolle metsästyksessä. Suomi otti muutoksella askeleen kohti maailmalla tunnustettua perinteistä metsästysmuotoa. Uutiset jousijahdin etenemisestä ja onnistumisesta ovat menneet hyvin.

Uuden kulttuurin toimia olisi hyvä seurata. Suomen riistakeskuksen pitämään Oma riista palveluun olisi hyvä lisästä saalisilmoituksen kohtaan mahdollisuus ilmoittaa käytetystä aseesta. Näin saataisiin arvokasta tietoa jousiaseen käytön määristä. Tässäpä vinkki riistahallintoon.

Myös turvallisuuteen on syytä panostaa. Erityisesti jousiaseen käyttäjät ovat omaksuneet puupassin käytön. Vaikka puupassin käyttöön keskitytään ja se osataan, voi haavereita tapahtua. On tapahtunut jo Suomessakin.

Alan järjestöt voisivat järjestää turvallisuuskoulutuksia puupassin käytöstä ja ennenkaikkea metsästäjävakuutukseen tulisi lisätä ominaisuus, jolla putoamisista aiheutuneet vahingot korvattaisiin. Samalla vakuutuksella voitaisiin korvata kiväörivarustein torneista metsästävien putoamisesta aiheutuneet vahingot. Tämä ennen kuin joku loukkaa pahasti itsensä.

Tree stand safety instructor
Panu Hiidenmies

Jahtikuksan aprillipila onnistui: mahdollista Suomessa

Saimme Jahtikuksaan palautetta aprillipilastamme.

”Kahvit meni väärään kurkkuu.”

”Älkää antako päättäjille tällaisia ideoita.”

”Hetken uskoin ja sitten tajusin mikä päivä on.”

Pilammehan koski riista- eli villilihaa ja sen verollepanoa.

”Hirvenlihakin verolle

Valtiovarainministeriö esittää lihan verotuksen ulotttamista myös riistanlihaan. Eilen julkaistussa selvityksessä pelkästään hirvenlihan verontuotto valtiolle olisi 15 miljoonaa euroa.

Jahtikuksan saamien tietojen mukaan eri riistalajeille on suunnitteilla eri verokannat. Pienriistan kilokohtainen vero kasvaa progressiivisesti ja kalleimman luokan osalta vero nousisi jopa 5 % kilolta.

Asiaa suunnitellut virkailija Matti Hetemäki valtiovarainministeriöstä kertoo veron tulevan olemaan näin ollen pyyn osalta 0,35-0,50 euroa. Verolla rahoitetaan lähinnä riistanhoitoa sekä susien pannoituksia Kainuussa sekä Pohjois -Karjalassa.

Hirvenlihakilon nettovero valtiolle tulisi tulevana syksynä olemaan noin 0,50 euroa/kilo. Veroa peritään ruhopainon mukaan. Veronmaksajain Keskusliitto pitää veroa kohtuullisena.

Toimitusministeriön mukaan verolait viedään läpi nopeutetulla menettelyllä ja ovat näin voimassa jo ensi syksynä.”

Moni Jahtikuksan seuraaja kommentoikin sosiaalisessa mediassa, että tämä olisi mahdollista heidän mielestään Suomessa. Me täällä Jahtikuksan toimituksessa leikittelimme hetken ajatuksella, että lihasta maksettaisiin veroa. Tarkoittaisiko se sitten, että kaikki kulut on verovähennyskelpoisia? Mitä se tekisikään meille koiranomistajille. Paljonko vietetään aikaa, kuljetaan autolla, hankitaan ruokaa ja varusteita ennenkuin koiralle ensimmäinen kaato saadaan? Päivärahan tuntirajat paukkuvat metsässä koiraa kouluttaessa, auton kanssa siirtymiä tulee väkisellä jahtimaille mennessä ja joskus karkko on sen verran pitkä, että nopea siirtymä on välttämätön. Kaikki vain viivan alle räknäämään.
Kuluja kyllä tulee ja joskus meinasin huvikseni laskea riekkokilolle hintaa pohjoisen reissulla. Lopetin sen kovin äkkiä, sillä noin kalliiseen lihaan ei vain ole varaa. Mutta mikäpä se semmoinen harrastus on, joka ei maksaisi?
Ja pitääkö metsästyksestä sitten alkaa maksamaan huviveroa, onhan se sen verran mukava harrastus?
No, vitsit vitseinä, mutta kehotan nyt kaikkia metsästäviä siskoja ja veljiä – menkää vaaliuurnille ja etsikää se ehdokas, kuka ei ole ensimmäisenä verottamassa villilihaa, joka on kuitenkin ympäristöteko. Muistetaan, että metsästys luo hyvinvointia!
Huvivero tällekin hetkelle, näyttää liian kivalta 🙂
Tanja Heikkonen