Voileipäkakku hirvestä

Kun metsästäjät viettävät juhlapäivää on mukava tarjoilla pöytäänkin teeman mukaisia herkkuja. Ohessa Jahtikuksan Tanjan ohje voileipäkakkuun.

 

Pari päivää ennen 

Aloita valmistelut suolaamalla hirven paisti. Olen yleensä pitänyt suolassa reilun vuorokauden, paistanut ja sen jälkeen antanut lihan vielä levätä vuorokauden tai pari kylmässä. Suolaan paistin 10% liuoksella eli 1/10 osa merisuolaa ja 9/10 vettä. Paistan suolalihan uunissa todella kypsäksi, se saa suorastaan murentua. Sisälämpö on noin 64 astetta. Suolaus takaa lihan mureuden.

Saaristolaisleipää väliin

Olen leiponut väliin 1-2 raitaa saaristolaisleipää, muut kerrokset teen vaaleasta leivästä.

Tässä ohje saaristolaisleipään, jota teen itse.

Vinkki: jos sinulla ei ole sopivaa vuokaa leiville niin voit tehdä ne alumiinisiin vuokiin. Muista voidella ne hyvin. Nämäkin voi tehdä muutama päivän ennen voileipäkakun kokoamista. Kun leivät oleutuvat ja hieman kuivahtavat on kakun kokoaminen helpompaa.

 

Kosteutus, ota hirven paistiliemi talteen. Paistiliemi siivilöidään ennen käyttöä. Laimenna sitä noin 1/5 lientä ja loput vettä. Kosteuta leivät kokoamisen yhteydessä.

Tässä täytteet joita olen käyttänyt soveltaen.

Täyte 1:

tuorejuustoa esim. pippuri

sipulia silputtuna

suolakurkkua

paistia silputtuna

ruokakermaa notkistukseen

 

Täyte 2:

paistia silputtuna tai hirvimakkaraa suikaleina

creme fraiche tai smetana

persiljaa siputtuna

dijon-sinappia

 

Täyte 3:

basilikaa silputtuna

basilika-tuorejuustoa

hirvenpaistirouhetta

 

 

Pinnalle 

Laadukasta majoneesia ja smetanaa sekoitetaan. Hirvenpaistia rouheena ja herneenversoja raitoina päälle.

Vinkki: täytän ja kosteutan kakun edellisenä iltana, pintatyöt jätetään juhla-aamuun.

 

Teksti ja kuvat: Tanja Heikkonen

 

Supi se ehtii

Suppana, subaru, supi. Rakkaalla vieraslajillamme on monta nimeä. Supikoira ja kuten ruotsalaiset nimittivät lajia, aasialainen vesikettu. Nyt se on ehtinyt sinne minne se matkalla olikin. Etelä – ruotsin rehevät lehtomaisemat ovat saaneet supikoirasta uuden asukin. Aiemmin supikoira jo kipitti Suomen Lapista norjaan. Jäämeren rantojen lintukoloniat kutsuivat.

Ruotsalaiset eivät vieläkään tiedä mikä heitä odottaa, vaikka toki ovat valmistutuneet jo vuosia.  Kyllä vaeltavista supikoirista on ollut huhuja kauemmankin aikaa, mutta nyt viimeistään virallisesti.  Supikoiria on tavattu eteläisessä Ruotsissa. Tanskan suunnalta supikoirat lähestyvät myös. Mukana invaasiossa tulee kaikki kiva mitä kuvitella saattaa. Ruotsissahan on jo mm. ekinokokkia eli levittäjiä on kohta runsaasti. Maassa pesivät linnut saavat pian aivan uuden haasteen.

Vajaa parikymmentä vuotta sitten Suomeen saapui kutsuttuna delegaatio osaavia ruotsalaismetsästäjiä. Oli sovittu viikonlopun ohjelmaksi supikoirien koulutusmetsästys. Ruotsalaiskollegat halusivat tutustua käytännössä supikoiran elintapoihin ja itse jahtiin. Ajankohtana oli helmikuu ja pakkasta parisenkymmentä astetta.

 

Koulutusmetsästys aloitettiin delegaation saavuttua ja lounastettua perjantaina. Etukäteen tiedusteltuihin paikkoihin suunnattiin osaavien paikallisten luolakoirien ja metsästäjien tukemana. Luolametsästys jatkui pimeään saakka ja jatkui lauantaina heti auringon noustua.  Iltapäivällä hajaantuneena metsästänyt seurue kokoontui riistaparaatiin, jossa oli 21 supikoiraa ja yksi mäyrä.

Yksi ruotsalaisista oli kaivuuryhmässä lauantain jahdissa. Terrieri pesään ja tutkalla paikannettiin. Ruotsalaisvieras tiedusteli kohteliaasti, ”mikä mahtaa olla tilanne”? Iskimme rautakangen mäkeen pystyyn ja totesimme yhteen ääneen koulutusmetsästyksen alkavan nyt. Länsinaapurimme edustaja tiedusteli etäisyyttä maan alla työskentelevään koiraan. Totesimme riistan ja koiran ottavan toisistaan mittaa vajaan neljän metrin syvyydessä. Innokas supijahtiopiskelija otti terhakasti kangen käteensä, viritti koko vartensa iskuun ja iski kaikella voimallaan tutkan osoittaman paikkaan. Yhdessä totesimme noin kynnen kokoisen palan jäistä maata irronneeksi. Heja! Heja! enää olisi 387 cm kaivuuta jäljellä!

No. koulutusmetsästys sujui kaiken kaikkiaan loistavasti ja oppia siirtyi Ruotsiin tulevia koitoksia varten. Kaivuuryhmän ruotsalaismetsästäjä antoi kaikkensa ja kaivoi suomalaisten tukemana itsensä läpi jäisen maan. Vieraslaji otettiin tyylillä talteen. Koko jahtiseurue totesi talvisen supikoirajahdin vaativuuden.

Pari viikkoa myöhemmin tapasin tarinamme ruotsalaismetsästäjän maailmalla. Minut nähdessään hän tuli puolijuoksua eteeni, otti kahdella kädellä ja puristi kättäni. ”Tusen tack!”, että järjestitte sen supikoirien koulutusmetsästyksen. Ymmärrämme nyt todella, että emme halua supikoiraa Ruotsiin. Meistä ei kerta kaikkiaan ole siihen”!  Pian nähdään onko.

 

Panu Hiidenmies

ASELUPAPELLEILYSTÄ: PORKKANA OLISI KEPPIÄ TUOTTAVAMPAA

Poliisin palvelusta ei voi valittaa. He todella yrittävät tehdä elämästä mukavaa metsästäjälle ja
ammunnan harrastajalle. Kaikki näytöt, kysymykset ja tilanteet sujuvat mukavasti.
Tapaamamme virkahenkilöt eivät omituisia sääntöjä keksi. Siihen tarvitaan poliitikkoja.
Viimeisin tuore osoitus tästä omalla kohdallani oli, että poliisilta tulee ystävällinen muistutus
siitä, että uusien sääntöjen mukaan erään käsiaseeni lupa on nyt kypsästi viisivuotias ja
minun on todistettava että harrastukseni jatkuu. Tai pyssy haetaan pois.
No meikäläisen kalenterissahan ei tällaista merkintää ollut, eli ilman ystävällistä
muistutuskirjettä poliisilta olisi tullut isoompi ongelma. Siitä kiitän kauniisti. Ongelmaa
harrastuksen jatkumisen todistamisesta ei ole. Kuulun kahteen ampumaseuraan ja yhdenkin
todistus harrastuksesta riittää.
Jos lupa on myönnetty metsästyksen perusteella, pitää todistus hankkia
riistanhoitoyhdistykseltä, ja ainakin meillä päin se maksaa 27 euroa. Kylläpä se oikeasti pitäisi
riittää, että elää kunnolla ja on kelvollinen aseita omistamaan. Tai sitten pitäisi autoilijat laittaa
ajokokeeseen vähintään viiden vuoden välein. Moottoripyöräilijöistä puhumattakaan.
Arvokasta poliisin työaikaa kuluu tässä touhussa harrastuksen jatkumisen kyselyihin. Ja
ampumaseuran jäsenyystodistus riittää. Kukapa ei sellaista saisi? Ja mitä se todistaa? Ei
paljoa.
Varmasti tämän hienon säännön tarkoitus on kerätä käyttämättömiä, potentiaalisesti
vaarallisiin käsiin joutuvia pössyköitä pois. Tarkoitus hyvä, keino auttamattoman kömpelö.
Tuloksena kuluja, eikä todennäköisesti edes marginaalisia hyötyjä yhteiskuntamme
turvallisuuden lisäämiseksi.
Turhien pyssyjen poijes keräily on hyvä idea, mutta se toimii vain porkkanalla, ei kepillä.
Tämän “osoita harrastuksesi viiden vuoden välein” pelleilyn tilalle pitäisi julistaa “maksamme
100€ käyttämättömästä pyssystäsi” kampanja. Jopa saatais muutama junanvaunullinen
pyssyrautaa sulattoon vietäväksi. Ja säästyisi todistelurumban aiheuttama
byrokratiakustannus, työajan menekki sekä ylenpalttinen harmitus ja päänsärky.
Muistakaa käydä ampumaradoillanne. Siihen on muitakin syitä kun harrastuneisuuden
todistamisen tarve.

Hellettä piisaa

Kesän tultua muutama asia on tärkeä koirien kanssa. Ensinnäkin helle, kuinka pärjään koirani kanssa ettei sille tule lämpöhalvausta sekä se saa liikuntaa? No meillä asia on ratkennut tarhojen sijoittelun kautta, suurimman osan päivästä tarhat ovat varjon puolella ja koirat saavat retkottaa päivät suosiolla siellä sisällä lämpötilan kohotessa helposti. Raikasta vettä vaihdetaan useamman kerran päivässä ja ollaan myös kokeiltu Panun lanseeramia koirajäätelöitä. Resepti menee kutakuinkin näin: laitetaan vaikka hillopurkkiin koirannapuja, löhiöljyä yms sekä vettä. Jäädytetään ja annetaan koirien nuoltavaksi. Meillä ainakin koirat nuolevat näitä herkkuja –  en sitten tiedä miten homma toimisi, jos se ahnehdittaisiin mahaan suoriltaan.

 

IMG_2076Ennen vanhaan tarvittiin kekseliäisyyttä viilennykseen, nykyään on tarjolla kaikenlaisia viilentäviä alustoja ynnä muuta. Koirathan kokevat helteen erilailla kuin me ihmiset sillä he hikoilevat läähättämällä ja jonkin verran tassujen kautta. Ei ole siis helppoa olla koira helteillä.

Hommaahan voisi demonstroida laittamalla talvikamppeet päälle ja menemällä helteeseen tai vaikkapa sinne auton takakonttiin kauppareissun ajaksi.

Kunnon ylläpitoon ja liikuntaan on vain kaksi vaihtoehtoa itsellä – juoksutetaan koiria keskellä yötä, jos helle antaa yhtään periksi tai sitten vain uidaan. Omat koirani ajokoiraa lukuunottamatta menevät uimaan ainakuin vain mahdollista ja siellä sitten porskutetaan niin kauan kuin pyydetään takaisin. Tämä riittää keskikesän liikunnaksi aivan hyvin, kuntopohjan ollessa kohdillaan. Muutaman kerran viikossa sitten vaikka veneellä pitempää matkaa.

Tänä vuonna näkyy olevan erityisen paljon riesaa myös mäkäräisistä. Onko kenelläkään vinkkiä niiden torjuntaan?

 

-Tanja Heikkonen