Helteisen  hauska haulikkotreeni

Kokkovuoren haulikkourheilukeskuksessa Lempäälässä järjestettiin männa viikonloppuna hauska haulikkopäivä nimikkeellä Jahtitreenit.

Tämä oli Pohjois-Hämeen ampujien haulikkojaoston pilottihengessä toteutettu yritystapahtuma.

Paikalle saapui varsin monialainen joukko mukavia ihmisiä, toiset aloittelijoita ja toiset jopa kilpailuissa ampuneita. Joten porukka kisasi kahdessa sarjassa, ”amatöörit” ja”ammattilaiset.”

Firmat olivat kaikenlaisia, pörssiyhtiöistä mikroyrityksiin.

Ammuntarasteja oli viritelty metsästystrapista  pieneen kompakkiviritykseen ja ykköstrappiin. Ja hauskaa oli kaikilla- oli osumia enemmän tai vähemmän.

Seuran tarkoitus on järjestää ensi vuonna suurempi Jahtitreenikisa, jossa on paljon monipuolisempaa ampumista tarjolla. Katsotaan miten onnistuu.

Lempäälän Kokkovuoren radan Jahtitreenit- tapahtuman palkintpojenjaossa oli iloinen meininki.

 

Joka tapauksessa, on hyvä idea kannustaa laiskoja harjoittelijoita käymään raadalla edes sitten kerran, ennenkuin jahtikausi kajahtaa käyntiin.

Esimerkiksi palloliitto on jo pitkään ollut mukana tukemassa jalkapallon ”höntsäilyhengessä” toteutuettuja yritystapahtumia. Samoin monissa muissa lajeissa tätä tehdään.

Haulikkoammunnassa ilmeisesti vain Pohjois-Hämeen Ampujien radalla- vai onko vastaavaa muualla?

Haulikkohöntsäily voisi olla yksi tapa houkutella ei-harjoittelevia metsästäjiä radalle hauskanpitoon. Enemmän treenilaukauksia = vähemmän haavakkoja.

Vielä ehtii muutaman kerran radalle ennen kauden alkua!

 

Teksti ja kuvat: Olli Kangas

Luopumista

Jokainen koiranomistaja sen tietää. Luopumisen tuskan. Moni iäkkäämpi koiranomistaja/metsästäjä sanoo, että tämä on sitten minun viimeinen koirani. Omaa ei haluta jättää toisten haitaksi.

Vaikka nämä ovatkin meidän luona pienen hetken, kerkeävät ne tehdä melkoisen kasan muistoja, opettaa meitä ja olla sinä parhaana kaverina metsällä.

Jokainen koiralla metsästävä tietää, miltä minusta on tuntunut tänä keväänä. Kaksi vanhinta saavat viimeistä väriä pintaan. Veteraani-ikäiset ovat hyvässä kunnossa, mutta varsinkin seisojalle on tullut löysää kaulanalusnahkaa ja käytös muuttunut pentumaiseksi. Olen jo totutellut ajatukseen, että jonain päivänä Ruutia ei ole. Silti uskon, että vielä pari syksyä me metsästetään vanhuksen kanssa. Toki säästeliäämmin kuin hurjina nuoruusvuosina, mutta kyllä talon paras koira saa vielä juosta.

Sitä toivoo, että toinen saa lähteä aikanaan saappaat jalassa ilman suurempia sairasteluja.

 

 

Paljon hyviä muistoja. Toivottavasti lisää vielä tulossa veteraanin kanssa.

 

Tanja Heikkonen

 

 

Matoja, kirppuja ja erityisesti nenäpunkkeja

Jahtikausi on aivan ovella. Karvaisten jahtikaverien kuntohuippua valmennetaan kauteen. Mieleen hiipii paha paha mörkö. Onko meidän koiralla nenäpunkki? Kuinka häpeällistä jos nenä ei toimikaan. Linnut, hirvet ja jänikset karkaavat. Kaikki näkevät epäonnistumisen. Eläinlääkärille mars!

Kuinkahan monta epäonnistunutta metsästyskoirien koetta on selitetty nenäpunkilla? Tai pieleen mennyttä jahtitilannetta? Paras kuulemani selitys hakemattomalle koiralla oli, ”akka perhana juotti eilen piimää koiralle”. Tiesipä yksi hyväkäs kertoa, että koepaikalle ei tule ajaa yli 80 km/h:ssa. Muutoin häiriintyy koiran herkkä vainujärjestelmä.

Hyvät koirat haukkuvat, seisovat ja ajavat paremmin kuin huonot. Mutta nenäpunkki. Se on salaperäinen ja vähän pelottava. Koiranomistajien mielenmurhe nro 1 on juuri nyt se, onko oma koira mahdollisesti saanut nenäpunkkitartunnan ja syksyn jahdit ovat veitsenterällä. Kesästressin välttämiseksi ja oman mielen rauhoittamiseksi suosittelen lämpimästi eläinlääkärin vastaanotolle suuntaamista;). Ja lääkeyhtiöt tykkäävät.

 

Panu