Avoimuutta

Pitkän metsästyspäivän jälkeen on mukava seurata sosiaalisesta mediasta miten koepäivät on sujuneet. Isot kilpailut lähettävät live-lähetyksiä kritiikeistä ja palkintojenjaosta.
Joskus kuuluu ja joskus ei. Mukava on kuunnella miten päivä on sujunut.
Tuloksetkin halutaan nähdä heti. Huomenna tai ensi viikolla riitä.
Avoimuus sanelee tätäkin toimintaa. Mietinkin, että milloin esimerkiksi noutajien, seisojien, spanieleiden yms kisoista joissa on mahdollista seurata livenä loppukahinoita?
Joku sanoo, että siitä tulee vaan sanomista ja spekulointia. Tulee sitä jokatapauksessa. Kokeillaan avoimuutta vielä enemmän.
Tanja Heikkonen

Rakkaat kanalinnut

Kanalinnut ovat lähellä meidän sydäntä. Miksiköhän? Ehkä juuri metsäkanalinnut ovat antaneet särpimen pulavuosina, silloin kun niitä oli. Linnustus on trendikästä nyt. Kun metsästäjä saa linnun, jaetaan kuva heti kaikille. On tärkeää osoittaa olevansa kykenevä linnun saantiin. Pulska metsästäjä ei tosiasiassa tarvitse linnun lihaa ja luista keitettyä lientä ravinnokseen. Onneksi useimmiten sentään riistaillallisen raaka – aineiksi. Maksa, sydän ja kivipiira menevät yhä useammin koiralle.

Kaikki kanalintumme ovat kauniita. Suorastaan kuvauksellisia. Komea metsokukko on kiistatta vaikuttava ja ryminälähtö lyö metsästäjän adrenaliinin tappiinsa. Koppelo on kaunis ja feminiininen. Hyvin suomalainen.

Teeret, riekko ja pyy. Kaikki ainutlaatuisia, maukkaita ja omintakeisia pyydettäviä. Onkohan missään muussa maassa kuin Suomessa yhtä innokasta ja perehtynyttä sekä monipuolista metsälintujen pyyntikulttuuria kuin Suomessa. Ei varmaankaan. Kanalinnut ovat rakkainta riistaamme.

 

Karvainen ystävä kallis

Entisaikoina metsästyskoira oli enemmän apuväline kuin lemmikki. Kaveri se oli, joten
isännällä oli haikea mieli lopettaessaan epäkuntoon mennyttä apuvälinettään
niskalaukauksella. Hellämielisimmät antoivat rikki menneen koiran hävittämisen jonkun
tutun tehtäväksi.
Tunsin eräänkin talkkarismiehen, joka oli kotikunnassaan suosittu koirankadottaja.
Veteraanismies oli ollut sen kaltaisissa sotahommissa, että minkään nisäkkään hengiltä
ottaminen vaikka silmiin katsoen ei hänelle ollut roskasangon tyhjäämistä kauheampi
ponnistus.

Ajat muuttuvat. Minun prinsessametsästäjättäreni mäykky ei ollut vuottakaan kun
sairastupakuitteja löytyi jo tonnilla. Jos kaverin naama turpoaa, ryntäämme lääkäriin ja ostan
heti kaikki rohdot mitä konitohtori suosittelee. Jos oma naama turpoaa, no, ootellaan.
Jos liian mukava kaupunkielämä tai jokin muu syy sattuisi lopahduttamaan koirani
toistaiseksi erittäin elinvoimaisen metsästysvietin, en sitä monttuun heittäisi. Se saisi jatkaa
elämäänsä kaupunkilaisprinsessana sitten. Niin olen nähnyt käyvän totisemmissakin
metsästyskoiraperheissä. Kun jahti loppuu, syystä tai toisesta, saa koira eläköityä
seurakoirana.
Aika monelta olen myös kuullut sen, että kuluja ei lasketa kun karvakuono kipuilee.
Sen sijaan omalla kohdalla kolmenkympin poliklinikkamaksukin tuntuu turhalta- kyllä
kai se klimppi itsestäänkin katoaa kun ootellaan!
Ehkä meidän pitäisi itsellekin ne määräaikaishuoltotarkistukset tehdä. Ettei karvainen kallis
ystävä jäisi ilman mettäkaveria.

 

Olli Kangas

Kunnon Tosi-TV

Tarjoan lapsilleni Tosi-TV:tä useita kertoja viikossa. Heikon sorsakannan myötä jaksot ovat ollet tosi tapahtumaköyhiä ja käsikirjoitukset kovin samankaltaisia. Alla esimerkki Heikkosen perheen tositv-jaksosta. Joissain jaksoissa esiintyy myös neljäs henkilö –

perheen isä. Silti juurikaan ei muutosta tapahtumiin.

 

Tosi-TV:ssä tänään pyydystettiin ajokoiraa metsästä.

Tapahtumapaikka: joen tai järven ranta

Auto ajaa kauniissa maalaismaisemassa tien päähän. Autosta nousee nainen, kaksi lasta ja koira. Aseet ladataan. Henkilöt hiippailevat rantaan, koira seuraa sivulla. Huomattuaan rannan tyhjäksi, henkilöt asettautuvat sopivalle etäisyydelle toisistaan. Seuraa hiljaisuus.

Kalan äkillinen loiskahdus pintaan saa hahmot liikkumaan äkillisesti. Odotus jatkuu useamman tunnin, kunnes aurinko laskee.

Hahmot poistuvat paikalta.

Nainen: olipa hiljaista.

Poika: olisipa nähty edes sorsia.

Tyttö: minusta on mukava istua hiljaa paikallani.

Tavi lentää hämärässä poistuvan auton päältä.

 

Että tällaista Tosi-TV-jaksoa tarjoillaan Suomen keskipisteessä, ei ihan se perinteinen konsepti. Mutta tylsistyminen tekee meille kaikille hyvää. Taidetaan kuitenkin jättää nyt sorsajaksot pienelle tauolle ja jatkaa jänisjaksoilla. Ensi viikolla päästään myös kanalintujaksoihin.

Tanja Heikkonen

Voimakas stressipiikki tulossa

Hyvinvointiyritykset tekevät hyvää tiliä. Ihmisillä on asiat monessa mielessä paremmin kuin koskaan, mutta pahoinvointia esiintyy tai se tunnistetaan aiempaa useammin. Tarjotaan vaihtoehtoja fiiliksen parannukseen ja stressin hallintaan. Metsästys luo hyvinvointia, sanotaan. Olen havainnut sen luovan muutakin. Parhaimmillaan jahti on luonnollisimmista luonnollisinta fyysistä ja henkistä luonto mindfullnesia. Pahimmillaan se on stressaava jahtihelvetti.

Hirvi, hirvenmetsästys, lihanjako ja koirat. Ai ai. Hirvijahdin aloitusta edeltävä aika on monelle työstressiä kovempi paikka. Vanhat vääryydet nousevat pintaan ja suuret tunteet eivät pysy piilossa. Tutkittuani aihepiiriä hyvin läheltä ja myös sisältä, olen vakuuttunut siitä, että hirvijahdin lähestyminen nostaa monen verenpainetta. Jahtiin liittyy oikeudenmukaisuuskokemuksia, voimakkaita tunnelatauksia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Hirvikoirien käyttö ja lihanjako nousevat keskiöön. Epäoikeudenmukaisuus passipaikkojen jaossa ja kavereiden suosiminen. Kuulostaako tutulta? Miksi moni jää pois jahdeista? Erilaiset persoonat kolahtelevat yhteen suurien tunteiden viedessä jahtia. Tämä voi olla hyväksikin jos elämässä ei muuten ole tarpeeksi jännitystä. Ehkä juuri tämä tekee osalle jahdista niin puoleensa vetävän.

 

Jahdin lähestyminen laittaa puhelimet laulamaan. Käsitellään hirvikokouksena asioita etukäteen ja jälkikäteen. Harva sanoo sanottavansa itse kokouksessa. Koirajahdin aikakaudella lähes kaikki ristiriidat ja paineet juontavat juurensa koiriin. Tutkittuani aihetta lähes viisitoista vuotta, totesin ylivoimaisesti suurimman osan jahtiporukoiden sisäisistä ristivedoista johtuvan suoraan tai välillisesti siitä, kuinka koirien kanssa toimittiin ja kuinka koiranohjaajien keskinäinen dynamiikka ja heidän arvostuksensa sekä koirien käytön tasapuolisuuskokemus toteutui.

 

Huojentavaa on se, että tismalleen samoin tuntuu olevan Ruotsissa. Jahdin lähestyessä puhelimet käyvät kuumina ja jahdinjohtaja saa osansa. Väki pyrkii asemoimaan itsensä suotuisasti ja soppaa keitetään tulevaa hirvikoitosta varten. Fiksuimmat pysyttelevät ulkokehällä. Tässä olisi äärimmäisen kiinnostava tutkimusaihe jollekulle innokkaalle. Seuratkaapa tilanteen kehitystä ja ilmoittakaa jos olen väärässä passissa.

 

Panu Hiidenmies

Helteisen  hauska haulikkotreeni

Kokkovuoren haulikkourheilukeskuksessa Lempäälässä järjestettiin männa viikonloppuna hauska haulikkopäivä nimikkeellä Jahtitreenit.

Tämä oli Pohjois-Hämeen ampujien haulikkojaoston pilottihengessä toteutettu yritystapahtuma.

Paikalle saapui varsin monialainen joukko mukavia ihmisiä, toiset aloittelijoita ja toiset jopa kilpailuissa ampuneita. Joten porukka kisasi kahdessa sarjassa, ”amatöörit” ja”ammattilaiset.”

Firmat olivat kaikenlaisia, pörssiyhtiöistä mikroyrityksiin.

Ammuntarasteja oli viritelty metsästystrapista  pieneen kompakkiviritykseen ja ykköstrappiin. Ja hauskaa oli kaikilla- oli osumia enemmän tai vähemmän.

Seuran tarkoitus on järjestää ensi vuonna suurempi Jahtitreenikisa, jossa on paljon monipuolisempaa ampumista tarjolla. Katsotaan miten onnistuu.

Lempäälän Kokkovuoren radan Jahtitreenit- tapahtuman palkintpojenjaossa oli iloinen meininki.

 

Joka tapauksessa, on hyvä idea kannustaa laiskoja harjoittelijoita käymään raadalla edes sitten kerran, ennenkuin jahtikausi kajahtaa käyntiin.

Esimerkiksi palloliitto on jo pitkään ollut mukana tukemassa jalkapallon ”höntsäilyhengessä” toteutuettuja yritystapahtumia. Samoin monissa muissa lajeissa tätä tehdään.

Haulikkoammunnassa ilmeisesti vain Pohjois-Hämeen Ampujien radalla- vai onko vastaavaa muualla?

Haulikkohöntsäily voisi olla yksi tapa houkutella ei-harjoittelevia metsästäjiä radalle hauskanpitoon. Enemmän treenilaukauksia = vähemmän haavakkoja.

Vielä ehtii muutaman kerran radalle ennen kauden alkua!

 

Teksti ja kuvat: Olli Kangas

Matoja, kirppuja ja erityisesti nenäpunkkeja

Jahtikausi on aivan ovella. Karvaisten jahtikaverien kuntohuippua valmennetaan kauteen. Mieleen hiipii paha paha mörkö. Onko meidän koiralla nenäpunkki? Kuinka häpeällistä jos nenä ei toimikaan. Linnut, hirvet ja jänikset karkaavat. Kaikki näkevät epäonnistumisen. Eläinlääkärille mars!

Kuinkahan monta epäonnistunutta metsästyskoirien koetta on selitetty nenäpunkilla? Tai pieleen mennyttä jahtitilannetta? Paras kuulemani selitys hakemattomalle koiralla oli, ”akka perhana juotti eilen piimää koiralle”. Tiesipä yksi hyväkäs kertoa, että koepaikalle ei tule ajaa yli 80 km/h:ssa. Muutoin häiriintyy koiran herkkä vainujärjestelmä.

Hyvät koirat haukkuvat, seisovat ja ajavat paremmin kuin huonot. Mutta nenäpunkki. Se on salaperäinen ja vähän pelottava. Koiranomistajien mielenmurhe nro 1 on juuri nyt se, onko oma koira mahdollisesti saanut nenäpunkkitartunnan ja syksyn jahdit ovat veitsenterällä. Kesästressin välttämiseksi ja oman mielen rauhoittamiseksi suosittelen lämpimästi eläinlääkärin vastaanotolle suuntaamista;). Ja lääkeyhtiöt tykkäävät.

 

Panu

 

Supi se ehtii

Suppana, subaru, supi. Rakkaalla vieraslajillamme on monta nimeä. Supikoira ja kuten ruotsalaiset nimittivät lajia, aasialainen vesikettu. Nyt se on ehtinyt sinne minne se matkalla olikin. Etelä – ruotsin rehevät lehtomaisemat ovat saaneet supikoirasta uuden asukin. Aiemmin supikoira jo kipitti Suomen Lapista norjaan. Jäämeren rantojen lintukoloniat kutsuivat.

Ruotsalaiset eivät vieläkään tiedä mikä heitä odottaa, vaikka toki ovat valmistutuneet jo vuosia.  Kyllä vaeltavista supikoirista on ollut huhuja kauemmankin aikaa, mutta nyt viimeistään virallisesti.  Supikoiria on tavattu eteläisessä Ruotsissa. Tanskan suunnalta supikoirat lähestyvät myös. Mukana invaasiossa tulee kaikki kiva mitä kuvitella saattaa. Ruotsissahan on jo mm. ekinokokkia eli levittäjiä on kohta runsaasti. Maassa pesivät linnut saavat pian aivan uuden haasteen.

Vajaa parikymmentä vuotta sitten Suomeen saapui kutsuttuna delegaatio osaavia ruotsalaismetsästäjiä. Oli sovittu viikonlopun ohjelmaksi supikoirien koulutusmetsästys. Ruotsalaiskollegat halusivat tutustua käytännössä supikoiran elintapoihin ja itse jahtiin. Ajankohtana oli helmikuu ja pakkasta parisenkymmentä astetta.

 

Koulutusmetsästys aloitettiin delegaation saavuttua ja lounastettua perjantaina. Etukäteen tiedusteltuihin paikkoihin suunnattiin osaavien paikallisten luolakoirien ja metsästäjien tukemana. Luolametsästys jatkui pimeään saakka ja jatkui lauantaina heti auringon noustua.  Iltapäivällä hajaantuneena metsästänyt seurue kokoontui riistaparaatiin, jossa oli 21 supikoiraa ja yksi mäyrä.

Yksi ruotsalaisista oli kaivuuryhmässä lauantain jahdissa. Terrieri pesään ja tutkalla paikannettiin. Ruotsalaisvieras tiedusteli kohteliaasti, ”mikä mahtaa olla tilanne”? Iskimme rautakangen mäkeen pystyyn ja totesimme yhteen ääneen koulutusmetsästyksen alkavan nyt. Länsinaapurimme edustaja tiedusteli etäisyyttä maan alla työskentelevään koiraan. Totesimme riistan ja koiran ottavan toisistaan mittaa vajaan neljän metrin syvyydessä. Innokas supijahtiopiskelija otti terhakasti kangen käteensä, viritti koko vartensa iskuun ja iski kaikella voimallaan tutkan osoittaman paikkaan. Yhdessä totesimme noin kynnen kokoisen palan jäistä maata irronneeksi. Heja! Heja! enää olisi 387 cm kaivuuta jäljellä!

No. koulutusmetsästys sujui kaiken kaikkiaan loistavasti ja oppia siirtyi Ruotsiin tulevia koitoksia varten. Kaivuuryhmän ruotsalaismetsästäjä antoi kaikkensa ja kaivoi suomalaisten tukemana itsensä läpi jäisen maan. Vieraslaji otettiin tyylillä talteen. Koko jahtiseurue totesi talvisen supikoirajahdin vaativuuden.

Pari viikkoa myöhemmin tapasin tarinamme ruotsalaismetsästäjän maailmalla. Minut nähdessään hän tuli puolijuoksua eteeni, otti kahdella kädellä ja puristi kättäni. ”Tusen tack!”, että järjestitte sen supikoirien koulutusmetsästyksen. Ymmärrämme nyt todella, että emme halua supikoiraa Ruotsiin. Meistä ei kerta kaikkiaan ole siihen”!  Pian nähdään onko.

 

Panu Hiidenmies

Lyijystä harmaita hiuksia metsästäjille

Lyijy on paitsi myrkyllistä, myös sangen kiusallista monessa mielessä. Me metsästäjät olemme tottuneet ampumaa lyijyllä, emmekä millään soisi asiaan puututtavan. Olen itsekin purnannut lyijyn puolesta ja ollut tehokkaasti jarruttamassa muutoksia lyijyammusten käytössä vuosikausia.

Otin laajan verenkuvan todistaakseni, että kymmeniä vuosia lyijyllä ammuttua riistaa syöneenä elimistöni on puhdas raskasmetalleista. Näin olikin. Mitään normaalista poikkeavaa ei löytynyt. Kaikkihan on siis hyvin ja jatketaan niin kuin ennekin. Sitä paitsi korvaavat hauli -ja luotimateriaalit ovat kalliita, kiirehdin julistamaan. Käy kukkaron päälle ympäristöystävällisyys.

1996 voimaan astunut lyijyhaulien kielto vesilinnustuksessa sakkasi käytännön metsästyksessä jonkin aikaa. Ei oikein tahdottu millään uskoa ja ymmärtää, että lyijyhaulit todella kiellettiin. Osa vesilinnuista ammuttiin lyijyllä, vaikka aine oli jo kiellettyä.

Nyt lyijykieltoa ajetaan perusteellisella valmistelulla ja hienoilla argumenteilla. EU:n koneiston esittämät rajoitukset lopettaisivat lyijyn käytön käytännössä kokonaan rata – ja metsästysammunnassa. Asia on metsästäjien ja metsästyksen brändin kannalta erityisen haastava ja aiheuttaa harmaita hiuksia. Me metsästäjät emme pidä siitä, että muut, varsinkaan Brysselin virkamiehet, sotkeutuvat asioihimme.

Juuri kun olemme saaneet luotua metsästyksen ylle trendikkään ekoleiman hyväksyttävänä ja luonnonläheisenä elämäntapana, todetaan julkisesti meidän kylvävän myrkkyä luontoon ja riskeeraamme vielä perheemmekin syöttämällä heille lyijypitoista riistaa. Kaikki esitetyt väitteet eivät ole lainkaan tosia ja vahvoja vasta-argumentteja löytyy lyijyn todellisesta vaarallisuudesta. Mutta. Lyijy on myrkyllistä.

Strategisen tason hiuksia harmaannuttava kysymys kuuluukin, onko tilanne niin pitkällä, että lyijykielto menee maaliin saakka EU tasolla. Mikäli näin on, on syytä pohtia metsästyksen brändiä siinä valossa, kuinka näyttäytyy myrkyllisiä ammuksia loppuun saakka puolustava ja lopuksi rökäletappion kärsivä harrastajakunta. Vaihtoehtona voisi olla ympäristöasioissa aktiivinen edelläkävijä, joka säilyttääkseen ekoelämäntapansa on valmis radikaaliin muutokseen etunenänässä.

Hiukseni ovat hieman harmaantuneet ohimoilta. Olen kuullut sen lisäävän charmia. En tiedä johtuuko se lyijystä, lyijyn ympärillä vellovasta keskustelusta vai terveellisistä elämäntavoistani. Olen päättänyt kuitenkin laittaa myös vastedes piippuun vain lyijytöntä. Toisaalta totuttaakseni kukkaroani kovenevalle rasitukselle,  ja toisaalta menestyäkseni ekometsästäjäkeskusteluissa jatkossa. Molemmat tulevat olemaan näet koetuksella.

 

Panu Hiidenmies

Haulikkoaamujumppa

Kaikki terapiat alkavat sillä, että myönnetään ongelman olemassaolo. No niin. Minä olen huono haulikkoampuja. Tulihan se sieltä, eikä tehnyt (kovin) kipeää.

 

Mitenkäs tätä ongelmaa lähdetään purkamaan? Kauppaan, ja iso kasa kiekkopaukkuja kassiin. Radalle, ja nippu ampumakuponkeja plakkariin. Ammutaan kaksi sarjaa ja mennään kotiin ajatellen, tästä se alkaa. Pitkä toipuminen.

 

Kahden vuoden kuluttua voi ilolla todeta, että paukut eivät ole menneet miksikään rautakaapissa, ja ampumaliputkin ovat tallella ja edelleen voimassa. Mutta ongelma on myös edelleen tallella. Potilas ei saa raahattua itseään hoitopaikalle. Avohoito ei toimi.

 

Mutta avoimuus toimii. Sain omasta tiimistä Jahtikuksan Panulta hienon kotihoito-ohjeen.

 

Se on haulikkoaamujumppa. Joka aamu olohuoneeseen, ja kaksikymmentä nostoa ja tähtäystä katonrajaa seuraten. TÄmä oikeasti auttaa, kuulemma. Olen aloittanut haulikkojumppaterapian ja kesäkuussa menen lippusieni kanssa radalle kokeilemaan terapian tehoa.

 

Olen jo havainnut pari asiaa.

 

Ensinnäkin, kaupunkioloissa kannattaa tarkistaa ettei naapuri  näe jumppaasi. Hän voi hätääntyä nähdessään pyjamapukuisen haulikkomiehen.

 

Toiseksi huomasin, että jos mäyräkoira näkee jumpan, luulee se että nyt metsästetään ja alkaa äänekkäästi vaatimaan tietoa saaliin sijainnista.

 

Haulikkojumppa on hieno laji.  Suosittelen kaikille, Se virkistää mieltä ja vetreyttää kehoa. Ja jos se auttaa vielä ampumiseenkin, onhan se aivan mahtava ja ilmainen elämänlaadun parantaja.

 

Pyssyt pussista ja jumpalle!

 

Olli Kangas