Ensimmäinen kerta

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 4, 2018 13:18

Ensimmäinen kerta

 Se oli kirpeä syksyilta niin kuin vain voi olla. Syksyn saattoi maistaa ilmasta. Olin juuri käynyt maistelemassa viinimarjapehkosta punaisia marjoja ja niiden maku nipisteli huulilla. Olin jännittynyt, isä oli lähtenyt metälle. Ilman minua, josta olin kyllä hieman loukkaantunut. Ajattelin, että ehkäpä en huomaakaan kun isä ja meidän vanha sekarotuinen piskimme Pikkarainen tulevat kotiin vaaran päälle.

Kuvassa jo vähän varttuneempana, metsästyskortti vielä haaaveissa. Pikkarainen ei enää elossa, vaan kuvassa tekopitäjän pesisjoukkueen mukaan nimetty Jymy.

 

-Nyt isä tulee, huusin niin että koko kartano raikui.  

Ja sieltähän isä tuli. Mehtikanoja oli reppu täynnä läheiseltä Teerisuolta. Pikkaraisella oli vielä viimeinen lintu suussaan kun parivaljakko nousi pihaan. Tivasin tuttuun tapaani, etteikö sen pitäisi olla Mehtikanasuo, jos sieltä noita valkoisia lintuja saa?  

Isä naureskeli minulle, samalla kuin pudotteli suolia linnuilta. Seuraavana päivänä meillä oli pottuja ja mehtikanaa kastikkeessa. Sanoin, että joku päivä minäkin ammun mehtikanoja. Vanhempani olivat samaa mieltä.  

Kului vuosia, kerkesin unohtaa välillä metsästyksen, mutta sitten tuli aika kun pienempi veljeni luki metsästäjäntutkintoa varten. Lähdin siihen kelkkaan ja nyt siitä on tullut isoin harrastus, osittain jo työkin. 

Ja koitti se päivä, kun Tanjakin mehtikanansa sai. Mentiin harvahampaisen pikkutytön lapsuudenkodista kuutisen sataa kilometriä ylemmäs. Teerisuo on nykyään nimensä veroinen, mehtikanojen raja on noussut ylöspäin ja kannat harventuneet koti-Kainuussa. Taisi se nimikin muuttua elämänvarrella riekoksi jossain vaiheessa.  

Olimme viettämässä mieheni kanssa tyypillistä metsästävän pariskunnan lomaa Kaamasessa. Ensimmäinen oma seisojani Ruuti oli tarjoillut herkullisia tilanteita jo edellisen päivän, mutta meistä vain toisella oli sihti kohdillaan ja se en ollut minä. 

Sillekin päivää oli miehellä kiintiöt täynnä ja sisuunnuin toden teolla. Päätin, että seuraava tilanne niin tippuu. Ruuti seisoi kahden kuusen välissä tiukkaan ja minä olin valmiina. Kävelin rennosti (lue kankeasti) seisonnalle ja annoin koiralle luvan edetä. Ruuti eteni sykäyksittäin, linnut juoksivat edellä, minä tulin perässä ja sanotaanko, että jos sykemittari olisi ollut paikoillaan niin ennätyssykkeet varmasti. Se on muuten jännä, joka kerta sama homma. Koira seisoo ja minun sydän hypähtää kurkkuun. Mutta takaisin tilanteeseen, riekkopariskunta hyppää edestämme lentoon. Puristan kerran, OHI. Otan tilanteen hallintaan ja erään KAER-ylituomarin sanoin tyypillinen metsästäjän hipaisulaukas saavuttaa riekon ja se vääjäämättömästi tippuu kohti Kaamasen tannerta.

 

Se ensimmäinen.

Sain minäkin käteni vereen kerkeän ajatella, kun samalla huomaan Ruutin jo tuovan lintua kohti emäntää. Näköjään kaikkea ei aina pysty hallitsemaan mietin ja lähdemme etsimään lisää riekkoja. Onhan kiintiössäni vielä tilaa.  

 

 

Tanja Heikkonen 

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 4, 2018 13:18