Eräkummiudesta

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas marraskuu 23, 2018 14:44

Eräkummiudesta

Taannoin kyselin Jahtikuksan instagrammissa kahta asiaa. Että tehdäänkö metsästysseuroissa nuorisotyötä ja koetaanko työ tärkeänä.

 

Epävirallisella instagram -otoksellani voin väittää, että nuorisotyötä tehdään yllättävän paljon. Asia koetaan samalla myös tärkeänä.

Kuva Pulkkilan Erän Metsopolulta viime kesäkuussa.

 

Miksi me ei sitten tiedetä tästä työstä? Väitän, että me suomalaiset ajatellaan asioista sillä lailla, että hommat tehdään, mutta ei aleta nyt niistä huutelemaan sen enempää.

 

Omassa metsästysseurassa tehdään nuorisotyötä ja minä sekä muutama muu on käynyt myös Eräkummi-koulutuksen.

 

Olen myös Jahtikuksan myötä päässyt tutustumaan muiden seurojen nuorisotyöhön. Mitä siitä voisi sanoa? Jokaisella on omat tapansa ja aiheensa. Kaikki hyviä tapoja, joilla saadaan lapset luontoon, kiinnostumaan eräaiheesta, metsäneläimistä, ruokinnasta, pyyntitavoista, suomalaisen eräkulttuurin nykytilasta ja historiasta. Jotkut ehkä pohtivat tulevaisuuttakin.

 

Mitä me ohjaajat sitten saadaan tästä hommasta, on älyttömän hienoa nähdä innostuneet lapset siellä oman harrastuksen äärellä. Joku ehkä innostuu enemmän ja on niitä tulevaisuuden pyytäjiä. Kaikista ei tule metsästäjiä, mutta varmasti ymmärretään paremmin harrastustamme ja joku voi kehittää itselleen jonkun toisen luontoharrastuksen. Ja vaalii sitä kautta tätä meidän rakasta luontoa.

Tanja Heikkonen

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas marraskuu 23, 2018 14:44