Hyvä lintuvuosi tulossa – muistetaan nauttia

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas syyskuu 7, 2018 08:13

Hyvä lintuvuosi tulossa – muistetaan nauttia

Aiheeseen liittyvät jutut

“Ei oo lintuja, minä olen ajellut koko kesän ja yhtään lintuja en ole nähnyt”. Tämä jokavuotinen virsi tuntuu olevan tuttua useiden metsästysseurojen kokouksissa.

Tottahan se on monta vuotta ollut, että lintukannat ovat heikot. Tämänvuotinen kannan kasvu kuitenkin kertonee siitä, että sitä siementä on metsissä ollut. Se ei ole vain löytynyt autosta.

Tänä syksynä olen kouluttanut maltillisesti nuorta koiraa ja joko minulla on aivan saakelin hyvä linnun löytäjä jo puolivuotiaana tai sitten niitä lintuja on. Jätetään tämä vastaus lukijan päätettäväksi.

 

Jahtikuksan instagrammissa toteutettuun kyselyyn vastasi noin kaksi sataa. Mitään tieteellistä pohjaa kyselyllä ei ole. Musta tuntuu -kysely antaa kuitenkin osviittaa metsästäjien mielipiteestä.

 

Kanalintuja ei ajeta sukupuuttoon metsästämällä. Laitetaan ennemmin suomalainen yhteiskunta, metsätalous ja muut muuttujat syyksi. Metsästyksen vaikutus eri lähteiden mukaan on 10-15 %, yksinään kanahaukka pystyy tekemään isomman vahingon.

Mikä on sitten kanalintujen huippuvuosi, vanhempi sukupolvi muistanee vielä ne ajat, kun lintua oli pilvin pimein ja tuskinpa me siihen enää päästään. Ajat ja olot ovat muuttuneet.

Varsinkin teeripoikueet vaikuttavat onnistuneen hyvin Pohjois-Pohjanmaalla.

Muistetaan nauttia tästä vuodesta, kun lintuja on ja kohdistaa pyynti niihin nuoriin lintuihin, joiden selviytymisprosentti talven yli on heikko. Tuo se metsästykselle mielekkyyttä, kun aina välillä näkee linnun ja koira pääsee toteuttamaan itseään.

Väitän, että metsä on sellainen paikka, joka antaa sieltä ei oteta. Huonoina vuosina lintusaalis on luonnollisesti heikompi kuin hyvinä. Kaava on hyvin yksinkertainen; silloin kun lintuja on niin niitä löytyy, silloin kun niitä ei ole niin niitä ei niin löydy.

 

Hienoa on huomata, että vaikka me metsästäjät ollaan innoissamme aina rajoittamassa omia oikeuksiamme niin valtio antaa meille mahdollisuuden kokeilla pidempää linnustusaikaa. Käyköhän tässä nyt samallailla kuin alkoholilaki-uudistuksessa? Eli ei mitenkään.

 

Tanja Heikkonen

 

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas syyskuu 7, 2018 08:13