Jahtikuksan aprillipila onnistui: mahdollista Suomessa

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas huhtikuu 5, 2019 06:00 Updated

Saimme Jahtikuksaan palautetta aprillipilastamme.

”Kahvit meni väärään kurkkuu.”

”Älkää antako päättäjille tällaisia ideoita.”

”Hetken uskoin ja sitten tajusin mikä päivä on.”

Pilammehan koski riista- eli villilihaa ja sen verollepanoa.

”Hirvenlihakin verolle

Valtiovarainministeriö esittää lihan verotuksen ulotttamista myös riistanlihaan. Eilen julkaistussa selvityksessä pelkästään hirvenlihan verontuotto valtiolle olisi 15 miljoonaa euroa.

Jahtikuksan saamien tietojen mukaan eri riistalajeille on suunnitteilla eri verokannat. Pienriistan kilokohtainen vero kasvaa progressiivisesti ja kalleimman luokan osalta vero nousisi jopa 5 % kilolta.

Asiaa suunnitellut virkailija Matti Hetemäki valtiovarainministeriöstä kertoo veron tulevan olemaan näin ollen pyyn osalta 0,35-0,50 euroa. Verolla rahoitetaan lähinnä riistanhoitoa sekä susien pannoituksia Kainuussa sekä Pohjois -Karjalassa.

Hirvenlihakilon nettovero valtiolle tulisi tulevana syksynä olemaan noin 0,50 euroa/kilo. Veroa peritään ruhopainon mukaan. Veronmaksajain Keskusliitto pitää veroa kohtuullisena.

Toimitusministeriön mukaan verolait viedään läpi nopeutetulla menettelyllä ja ovat näin voimassa jo ensi syksynä.”

Moni Jahtikuksan seuraaja kommentoikin sosiaalisessa mediassa, että tämä olisi mahdollista heidän mielestään Suomessa. Me täällä Jahtikuksan toimituksessa leikittelimme hetken ajatuksella, että lihasta maksettaisiin veroa. Tarkoittaisiko se sitten, että kaikki kulut on verovähennyskelpoisia? Mitä se tekisikään meille koiranomistajille. Paljonko vietetään aikaa, kuljetaan autolla, hankitaan ruokaa ja varusteita ennenkuin koiralle ensimmäinen kaato saadaan? Päivärahan tuntirajat paukkuvat metsässä koiraa kouluttaessa, auton kanssa siirtymiä tulee väkisellä jahtimaille mennessä ja joskus karkko on sen verran pitkä, että nopea siirtymä on välttämätön. Kaikki vain viivan alle räknäämään.
Kuluja kyllä tulee ja joskus meinasin huvikseni laskea riekkokilolle hintaa pohjoisen reissulla. Lopetin sen kovin äkkiä, sillä noin kalliiseen lihaan ei vain ole varaa. Mutta mikäpä se semmoinen harrastus on, joka ei maksaisi?
Ja pitääkö metsästyksestä sitten alkaa maksamaan huviveroa, onhan se sen verran mukava harrastus?
No, vitsit vitseinä, mutta kehotan nyt kaikkia metsästäviä siskoja ja veljiä – menkää vaaliuurnille ja etsikää se ehdokas, kuka ei ole ensimmäisenä verottamassa villilihaa, joka on kuitenkin ympäristöteko. Muistetaan, että metsästys luo hyvinvointia!
Huvivero tällekin hetkelle, näyttää liian kivalta 🙂
Tanja Heikkonen
Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas huhtikuu 5, 2019 06:00 Updated