Lyijystä harmaita hiuksia metsästäjille

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 31, 2019 18:17

Lyijy on paitsi myrkyllistä, myös sangen kiusallista monessa mielessä. Me metsästäjät olemme tottuneet ampumaa lyijyllä, emmekä millään soisi asiaan puututtavan. Olen itsekin purnannut lyijyn puolesta ja ollut tehokkaasti jarruttamassa muutoksia lyijyammusten käytössä vuosikausia.

Otin laajan verenkuvan todistaakseni, että kymmeniä vuosia lyijyllä ammuttua riistaa syöneenä elimistöni on puhdas raskasmetalleista. Näin olikin. Mitään normaalista poikkeavaa ei löytynyt. Kaikkihan on siis hyvin ja jatketaan niin kuin ennekin. Sitä paitsi korvaavat hauli -ja luotimateriaalit ovat kalliita, kiirehdin julistamaan. Käy kukkaron päälle ympäristöystävällisyys.

1996 voimaan astunut lyijyhaulien kielto vesilinnustuksessa sakkasi käytännön metsästyksessä jonkin aikaa. Ei oikein tahdottu millään uskoa ja ymmärtää, että lyijyhaulit todella kiellettiin. Osa vesilinnuista ammuttiin lyijyllä, vaikka aine oli jo kiellettyä.

Nyt lyijykieltoa ajetaan perusteellisella valmistelulla ja hienoilla argumenteilla. EU:n koneiston esittämät rajoitukset lopettaisivat lyijyn käytön käytännössä kokonaan rata – ja metsästysammunnassa. Asia on metsästäjien ja metsästyksen brändin kannalta erityisen haastava ja aiheuttaa harmaita hiuksia. Me metsästäjät emme pidä siitä, että muut, varsinkaan Brysselin virkamiehet, sotkeutuvat asioihimme.

Juuri kun olemme saaneet luotua metsästyksen ylle trendikkään ekoleiman hyväksyttävänä ja luonnonläheisenä elämäntapana, todetaan julkisesti meidän kylvävän myrkkyä luontoon ja riskeeraamme vielä perheemmekin syöttämällä heille lyijypitoista riistaa. Kaikki esitetyt väitteet eivät ole lainkaan tosia ja vahvoja vasta-argumentteja löytyy lyijyn todellisesta vaarallisuudesta. Mutta. Lyijy on myrkyllistä.

Strategisen tason hiuksia harmaannuttava kysymys kuuluukin, onko tilanne niin pitkällä, että lyijykielto menee maaliin saakka EU tasolla. Mikäli näin on, on syytä pohtia metsästyksen brändiä siinä valossa, kuinka näyttäytyy myrkyllisiä ammuksia loppuun saakka puolustava ja lopuksi rökäletappion kärsivä harrastajakunta. Vaihtoehtona voisi olla ympäristöasioissa aktiivinen edelläkävijä, joka säilyttääkseen ekoelämäntapansa on valmis radikaaliin muutokseen etunenänässä.

Hiukseni ovat hieman harmaantuneet ohimoilta. Olen kuullut sen lisäävän charmia. En tiedä johtuuko se lyijystä, lyijyn ympärillä vellovasta keskustelusta vai terveellisistä elämäntavoistani. Olen päättänyt kuitenkin laittaa myös vastedes piippuun vain lyijytöntä. Toisaalta totuttaakseni kukkaroani kovenevalle rasitukselle,  ja toisaalta menestyäkseni ekometsästäjäkeskusteluissa jatkossa. Molemmat tulevat olemaan näet koetuksella.

 

Panu Hiidenmies

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 31, 2019 18:17