Pennuntuoksuista arkea

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 26, 2018 11:26

Pennuntuoksuista arkea

Kysyimme viikolla instagrammissa, että kummasta kirjoitetaan. Pentuarki voitti 55 % äänimäärällä ja syyskuntoon –aihe jäi tulevaisuuteen.

Monelle Jahtikuksan seuraajalle ei tule yllätyksenä, että täällä elellään kovinkin pennuntuoksuista arkea. Olen kyllä pyrkinyt rajoittamaan itseäni, etten aivan läkähdytä teitä pentukuvilla ja -videoilla. Joka kerta sitä hämmästyy kuinka mukavaa elämä on pienen pennun kanssa.

Muutaman ihmislapsenkin tähän maailmaan saattaneena ja jo teini-ikään mielestäni kunniallisesti kasvattaneen voinen verrata hieman pennun ja ihmistaimen eloa.

Samoja asioita opitaan, mutta eri tahdissa. Rajat on rakkautta molemmissa tapauksissa. Niin lapset kuin koiratkin nauttivat siitä, kun rajat on asetettu.

 

Miten meillä menee?

Ensimmäiset viikot oli vaaleanpunaista arkea tottakai, pennulle opetettiin arjen yhteydessä ”EI” -sanaa. Samoin odottamista ihan vähän ruokakupin äärellä. Ulkona on vahvistettu yhteistyötä ja sitä, että omistajan luokse on kiva tulla. Mukavia on myös olleet hellejakson hetket iltaterassilla pennun kanssa, yhdessä rauhoittuminenkin on tärkeää.

 

Tärkeitä asioita

Mukavaa on huomata, että olen saanut luonteeltaan sellaisen koiran kuin halusinkin. Iloisen, itsenäisen ja reipasluonteisen. Alkuviikot meneekin tarkastellessa koiran puuhia, miten reagoi mihinkin. Osaako puhua toisten koirien kanssa ”koiraa”. Onko suhtautuminen vieraisiin asioihin ja ihmisiin millaista? Tetsailen myös eri juttuja, esimerkiksi mitä pentu tekee, kun saa ensimmäistä kertaa tavin suuhunsa?

Meillä kävi niin, että Kaski nappasi tavin suuhunsa lähti siitä ”piilottamaan saalistaan” terassin sohvalle. Valitettavasti kaivaukset eivät tuottaneet tulosta ja tavi piti antaa emännän käteen. Seuraavalla kerralla se olikin jo mukava tuoda suoraan minulle. Tässäkin tapahtumassa oli minulle paras asia huomata, miten sievästi tavia on suussa.

 

Mitä jatkossa?

On trendikästä puhua aina seuraavista asioista. Jäin miettimään, että mitä tarkoittaa seuraavat 1/1/10 meidän tarinassa. Ensimmäinen ykkönen voisi olla päivä. Seuraava yksi päivä on pennun kanssa hyvin tavallista, yhdessäoloa, kolme ruokaa, muutamat päiväunet ja mahdollisesti pojan pesistreenit. Toinen ykkönen voisi olla vuosi. Seuraava vuosi menee monen asian opettelussa ja ensimmäiset pudotukset ovat myös hallussa. Näyttelyissä käydään, että saadaan lupa koekentille. Tärkeintä lienee se yhdessäolo ja sulautuminen meidän perheeseen. Seuraava onkin sitten kymmenen vuotta, mitä siltä odotan? Odotan mukavia metsästysreissuja, terveyttä ja pitkää ikää. Odotan koirani harmaantuvan pikkuhiljaa. Itse voin luvata koiramaisen elämän, rakastavan perheen, rajoja ja metsästystä.

 

Tanja Heikkonen

 

Olli Kangas
Kirjoittaja Olli Kangas toukokuu 26, 2018 11:26