Rakkaat kanalinnut

Kanalinnut ovat lähellä meidän sydäntä. Miksiköhän? Ehkä juuri metsäkanalinnut ovat antaneet särpimen pulavuosina, silloin kun niitä oli. Linnustus on trendikästä nyt. Kun metsästäjä saa linnun, jaetaan kuva heti kaikille. On tärkeää osoittaa olevansa kykenevä linnun saantiin. Pulska metsästäjä ei tosiasiassa tarvitse linnun lihaa ja luista keitettyä lientä ravinnokseen. Onneksi useimmiten sentään riistaillallisen raaka – aineiksi. Maksa, sydän ja kivipiira menevät yhä useammin koiralle.

Kaikki kanalintumme ovat kauniita. Suorastaan kuvauksellisia. Komea metsokukko on kiistatta vaikuttava ja ryminälähtö lyö metsästäjän adrenaliinin tappiinsa. Koppelo on kaunis ja feminiininen. Hyvin suomalainen.

Teeret, riekko ja pyy. Kaikki ainutlaatuisia, maukkaita ja omintakeisia pyydettäviä. Onkohan missään muussa maassa kuin Suomessa yhtä innokasta ja perehtynyttä sekä monipuolista metsälintujen pyyntikulttuuria kuin Suomessa. Ei varmaankaan. Kanalinnut ovat rakkainta riistaamme.

 

Karvainen ystävä kallis

Entisaikoina metsästyskoira oli enemmän apuväline kuin lemmikki. Kaveri se oli, joten
isännällä oli haikea mieli lopettaessaan epäkuntoon mennyttä apuvälinettään
niskalaukauksella. Hellämielisimmät antoivat rikki menneen koiran hävittämisen jonkun
tutun tehtäväksi.
Tunsin eräänkin talkkarismiehen, joka oli kotikunnassaan suosittu koirankadottaja.
Veteraanismies oli ollut sen kaltaisissa sotahommissa, että minkään nisäkkään hengiltä
ottaminen vaikka silmiin katsoen ei hänelle ollut roskasangon tyhjäämistä kauheampi
ponnistus.

Ajat muuttuvat. Minun prinsessametsästäjättäreni mäykky ei ollut vuottakaan kun
sairastupakuitteja löytyi jo tonnilla. Jos kaverin naama turpoaa, ryntäämme lääkäriin ja ostan
heti kaikki rohdot mitä konitohtori suosittelee. Jos oma naama turpoaa, no, ootellaan.
Jos liian mukava kaupunkielämä tai jokin muu syy sattuisi lopahduttamaan koirani
toistaiseksi erittäin elinvoimaisen metsästysvietin, en sitä monttuun heittäisi. Se saisi jatkaa
elämäänsä kaupunkilaisprinsessana sitten. Niin olen nähnyt käyvän totisemmissakin
metsästyskoiraperheissä. Kun jahti loppuu, syystä tai toisesta, saa koira eläköityä
seurakoirana.
Aika monelta olen myös kuullut sen, että kuluja ei lasketa kun karvakuono kipuilee.
Sen sijaan omalla kohdalla kolmenkympin poliklinikkamaksukin tuntuu turhalta- kyllä
kai se klimppi itsestäänkin katoaa kun ootellaan!
Ehkä meidän pitäisi itsellekin ne määräaikaishuoltotarkistukset tehdä. Ettei karvainen kallis
ystävä jäisi ilman mettäkaveria.

 

Olli Kangas

Kunnon Tosi-TV

Tarjoan lapsilleni Tosi-TV:tä useita kertoja viikossa. Heikon sorsakannan myötä jaksot ovat ollet tosi tapahtumaköyhiä ja käsikirjoitukset kovin samankaltaisia. Alla esimerkki Heikkosen perheen tositv-jaksosta. Joissain jaksoissa esiintyy myös neljäs henkilö –

perheen isä. Silti juurikaan ei muutosta tapahtumiin.

 

Tosi-TV:ssä tänään pyydystettiin ajokoiraa metsästä.

Tapahtumapaikka: joen tai järven ranta

Auto ajaa kauniissa maalaismaisemassa tien päähän. Autosta nousee nainen, kaksi lasta ja koira. Aseet ladataan. Henkilöt hiippailevat rantaan, koira seuraa sivulla. Huomattuaan rannan tyhjäksi, henkilöt asettautuvat sopivalle etäisyydelle toisistaan. Seuraa hiljaisuus.

Kalan äkillinen loiskahdus pintaan saa hahmot liikkumaan äkillisesti. Odotus jatkuu useamman tunnin, kunnes aurinko laskee.

Hahmot poistuvat paikalta.

Nainen: olipa hiljaista.

Poika: olisipa nähty edes sorsia.

Tyttö: minusta on mukava istua hiljaa paikallani.

Tavi lentää hämärässä poistuvan auton päältä.

 

Että tällaista Tosi-TV-jaksoa tarjoillaan Suomen keskipisteessä, ei ihan se perinteinen konsepti. Mutta tylsistyminen tekee meille kaikille hyvää. Taidetaan kuitenkin jättää nyt sorsajaksot pienelle tauolle ja jatkaa jänisjaksoilla. Ensi viikolla päästään myös kanalintujaksoihin.

Tanja Heikkonen

Voimakas stressipiikki tulossa

Hyvinvointiyritykset tekevät hyvää tiliä. Ihmisillä on asiat monessa mielessä paremmin kuin koskaan, mutta pahoinvointia esiintyy tai se tunnistetaan aiempaa useammin. Tarjotaan vaihtoehtoja fiiliksen parannukseen ja stressin hallintaan. Metsästys luo hyvinvointia, sanotaan. Olen havainnut sen luovan muutakin. Parhaimmillaan jahti on luonnollisimmista luonnollisinta fyysistä ja henkistä luonto mindfullnesia. Pahimmillaan se on stressaava jahtihelvetti.

Hirvi, hirvenmetsästys, lihanjako ja koirat. Ai ai. Hirvijahdin aloitusta edeltävä aika on monelle työstressiä kovempi paikka. Vanhat vääryydet nousevat pintaan ja suuret tunteet eivät pysy piilossa. Tutkittuani aihepiiriä hyvin läheltä ja myös sisältä, olen vakuuttunut siitä, että hirvijahdin lähestyminen nostaa monen verenpainetta. Jahtiin liittyy oikeudenmukaisuuskokemuksia, voimakkaita tunnelatauksia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Hirvikoirien käyttö ja lihanjako nousevat keskiöön. Epäoikeudenmukaisuus passipaikkojen jaossa ja kavereiden suosiminen. Kuulostaako tutulta? Miksi moni jää pois jahdeista? Erilaiset persoonat kolahtelevat yhteen suurien tunteiden viedessä jahtia. Tämä voi olla hyväksikin jos elämässä ei muuten ole tarpeeksi jännitystä. Ehkä juuri tämä tekee osalle jahdista niin puoleensa vetävän.

 

Jahdin lähestyminen laittaa puhelimet laulamaan. Käsitellään hirvikokouksena asioita etukäteen ja jälkikäteen. Harva sanoo sanottavansa itse kokouksessa. Koirajahdin aikakaudella lähes kaikki ristiriidat ja paineet juontavat juurensa koiriin. Tutkittuani aihetta lähes viisitoista vuotta, totesin ylivoimaisesti suurimman osan jahtiporukoiden sisäisistä ristivedoista johtuvan suoraan tai välillisesti siitä, kuinka koirien kanssa toimittiin ja kuinka koiranohjaajien keskinäinen dynamiikka ja heidän arvostuksensa sekä koirien käytön tasapuolisuuskokemus toteutui.

 

Huojentavaa on se, että tismalleen samoin tuntuu olevan Ruotsissa. Jahdin lähestyessä puhelimet käyvät kuumina ja jahdinjohtaja saa osansa. Väki pyrkii asemoimaan itsensä suotuisasti ja soppaa keitetään tulevaa hirvikoitosta varten. Fiksuimmat pysyttelevät ulkokehällä. Tässä olisi äärimmäisen kiinnostava tutkimusaihe jollekulle innokkaalle. Seuratkaapa tilanteen kehitystä ja ilmoittakaa jos olen väärässä passissa.

 

Panu Hiidenmies

Helteisen  hauska haulikkotreeni

Kokkovuoren haulikkourheilukeskuksessa Lempäälässä järjestettiin männa viikonloppuna hauska haulikkopäivä nimikkeellä Jahtitreenit.

Tämä oli Pohjois-Hämeen ampujien haulikkojaoston pilottihengessä toteutettu yritystapahtuma.

Paikalle saapui varsin monialainen joukko mukavia ihmisiä, toiset aloittelijoita ja toiset jopa kilpailuissa ampuneita. Joten porukka kisasi kahdessa sarjassa, ”amatöörit” ja”ammattilaiset.”

Firmat olivat kaikenlaisia, pörssiyhtiöistä mikroyrityksiin.

Ammuntarasteja oli viritelty metsästystrapista  pieneen kompakkiviritykseen ja ykköstrappiin. Ja hauskaa oli kaikilla- oli osumia enemmän tai vähemmän.

Seuran tarkoitus on järjestää ensi vuonna suurempi Jahtitreenikisa, jossa on paljon monipuolisempaa ampumista tarjolla. Katsotaan miten onnistuu.

Lempäälän Kokkovuoren radan Jahtitreenit- tapahtuman palkintpojenjaossa oli iloinen meininki.

 

Joka tapauksessa, on hyvä idea kannustaa laiskoja harjoittelijoita käymään raadalla edes sitten kerran, ennenkuin jahtikausi kajahtaa käyntiin.

Esimerkiksi palloliitto on jo pitkään ollut mukana tukemassa jalkapallon ”höntsäilyhengessä” toteutuettuja yritystapahtumia. Samoin monissa muissa lajeissa tätä tehdään.

Haulikkoammunnassa ilmeisesti vain Pohjois-Hämeen Ampujien radalla- vai onko vastaavaa muualla?

Haulikkohöntsäily voisi olla yksi tapa houkutella ei-harjoittelevia metsästäjiä radalle hauskanpitoon. Enemmän treenilaukauksia = vähemmän haavakkoja.

Vielä ehtii muutaman kerran radalle ennen kauden alkua!

 

Teksti ja kuvat: Olli Kangas

Matoja, kirppuja ja erityisesti nenäpunkkeja

Jahtikausi on aivan ovella. Karvaisten jahtikaverien kuntohuippua valmennetaan kauteen. Mieleen hiipii paha paha mörkö. Onko meidän koiralla nenäpunkki? Kuinka häpeällistä jos nenä ei toimikaan. Linnut, hirvet ja jänikset karkaavat. Kaikki näkevät epäonnistumisen. Eläinlääkärille mars!

Kuinkahan monta epäonnistunutta metsästyskoirien koetta on selitetty nenäpunkilla? Tai pieleen mennyttä jahtitilannetta? Paras kuulemani selitys hakemattomalle koiralla oli, ”akka perhana juotti eilen piimää koiralle”. Tiesipä yksi hyväkäs kertoa, että koepaikalle ei tule ajaa yli 80 km/h:ssa. Muutoin häiriintyy koiran herkkä vainujärjestelmä.

Hyvät koirat haukkuvat, seisovat ja ajavat paremmin kuin huonot. Mutta nenäpunkki. Se on salaperäinen ja vähän pelottava. Koiranomistajien mielenmurhe nro 1 on juuri nyt se, onko oma koira mahdollisesti saanut nenäpunkkitartunnan ja syksyn jahdit ovat veitsenterällä. Kesästressin välttämiseksi ja oman mielen rauhoittamiseksi suosittelen lämpimästi eläinlääkärin vastaanotolle suuntaamista;). Ja lääkeyhtiöt tykkäävät.

 

Panu

 

Koirakuri pidettävä

Luonto herää parhaillaan. Pohjolan kasvillisuus puhkeaa kukkaan ja pian maasto on vehreimmillään.
Riistaeläinten lisääntymisaika on käsillä. Koirakuri on pidettävä. Takavuosina koirien kiinnipitoa painotettiin
selvästi enemmän. Ilmeisesti oppi on mennyt perille, koska nykyisin ei muistuteta koiranomistajia
aikaisempaan tapaan. Valtoimenaan lisääntymisaikana juokseva koira on kuitenkin yhtä peto kuin
aiemminkin.
Metsästäjälle irtipäässyt jahtikaveri on tarkoittaa painajaisen alkamista. Koiran irtipito ei ole sallittua
keväisin. Moni ei myöskään tiedä tai välitä siitä, että irtipitoon vaaditaan aina maanomistajan lupa.
Valtoimenaan juokseva koira voi aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä itselleen ja muille tielläliikkujille.
Ilman tutkaa maastossa viilettävä koira voi kadota ja perheenjäsenen kohtalo jää ehkä ikuisiksi ajoiksi
selvittämättä. Koiran voi myös tappaa mastossa liikkuva susi tai koirasusi. Irtipäässeelle on karuja
kohtalonkulkuja tarjolla.

 


Aidon metsästäjän ja luonnonhoitajan huolenaiheena on aina myös riista. Muniaan hautovat emolinnut ja
vasojaan hoivaavat hirvieläimet elävät nyt erityisen herkkää aikaa. Jäniksen pojat ovat vain nyrkin kokoisia
ja metsästyskoira häiritsee irti ollessaan alkavaa elämää. Annetaan luonnon taas näyttää kasvun ihme
rauhassa, eikä unohdeta edes vahingossa veräjää auki.

Panu Hiidenmies

Jahtikuksan aprillipila onnistui: mahdollista Suomessa

Saimme Jahtikuksaan palautetta aprillipilastamme.

”Kahvit meni väärään kurkkuu.”

”Älkää antako päättäjille tällaisia ideoita.”

”Hetken uskoin ja sitten tajusin mikä päivä on.”

Pilammehan koski riista- eli villilihaa ja sen verollepanoa.

”Hirvenlihakin verolle

Valtiovarainministeriö esittää lihan verotuksen ulotttamista myös riistanlihaan. Eilen julkaistussa selvityksessä pelkästään hirvenlihan verontuotto valtiolle olisi 15 miljoonaa euroa.

Jahtikuksan saamien tietojen mukaan eri riistalajeille on suunnitteilla eri verokannat. Pienriistan kilokohtainen vero kasvaa progressiivisesti ja kalleimman luokan osalta vero nousisi jopa 5 % kilolta.

Asiaa suunnitellut virkailija Matti Hetemäki valtiovarainministeriöstä kertoo veron tulevan olemaan näin ollen pyyn osalta 0,35-0,50 euroa. Verolla rahoitetaan lähinnä riistanhoitoa sekä susien pannoituksia Kainuussa sekä Pohjois -Karjalassa.

Hirvenlihakilon nettovero valtiolle tulisi tulevana syksynä olemaan noin 0,50 euroa/kilo. Veroa peritään ruhopainon mukaan. Veronmaksajain Keskusliitto pitää veroa kohtuullisena.

Toimitusministeriön mukaan verolait viedään läpi nopeutetulla menettelyllä ja ovat näin voimassa jo ensi syksynä.”

Moni Jahtikuksan seuraaja kommentoikin sosiaalisessa mediassa, että tämä olisi mahdollista heidän mielestään Suomessa. Me täällä Jahtikuksan toimituksessa leikittelimme hetken ajatuksella, että lihasta maksettaisiin veroa. Tarkoittaisiko se sitten, että kaikki kulut on verovähennyskelpoisia? Mitä se tekisikään meille koiranomistajille. Paljonko vietetään aikaa, kuljetaan autolla, hankitaan ruokaa ja varusteita ennenkuin koiralle ensimmäinen kaato saadaan? Päivärahan tuntirajat paukkuvat metsässä koiraa kouluttaessa, auton kanssa siirtymiä tulee väkisellä jahtimaille mennessä ja joskus karkko on sen verran pitkä, että nopea siirtymä on välttämätön. Kaikki vain viivan alle räknäämään.
Kuluja kyllä tulee ja joskus meinasin huvikseni laskea riekkokilolle hintaa pohjoisen reissulla. Lopetin sen kovin äkkiä, sillä noin kalliiseen lihaan ei vain ole varaa. Mutta mikäpä se semmoinen harrastus on, joka ei maksaisi?
Ja pitääkö metsästyksestä sitten alkaa maksamaan huviveroa, onhan se sen verran mukava harrastus?
No, vitsit vitseinä, mutta kehotan nyt kaikkia metsästäviä siskoja ja veljiä – menkää vaaliuurnille ja etsikää se ehdokas, kuka ei ole ensimmäisenä verottamassa villilihaa, joka on kuitenkin ympäristöteko. Muistetaan, että metsästys luo hyvinvointia!
Huvivero tällekin hetkelle, näyttää liian kivalta 🙂
Tanja Heikkonen

Jahtia ympäri vuoden

Monelle tulee yllätyksenä, että Suomessa jahtia voi harrastaa lähes vuodet läpeensä. Ei – metsästävien käsitys saattaa olla se, että jahdissa käydään vesilinnustuksen avauksessa ja pari kertaa jänisjahdissa. Toisin on totuus. Suomen metsästyslainsäädäntö on laadittu metsästäjäystävälliseksi monessakin mielessä. Jahtia voi harjoitta lähes ympäri vuoden ja jos kausi ei ole käynnissä, voi harjoitella. Kausipidennyksiä on annettu ihan viimeaikoinakin.

 

Linnustaa voi Suomessa pitkän kauden. Jahti alkaa heti alkusyksystä hanhien erikoisluvilla ja kyyhkyjahdilla. Lehtokurppajahti tarjoaa pitkähkön sesongin ja metsäkanalintujen kausipidennys antaa uusia mahdollisuuksia. Riekon osalta kausi jatkuu maaliskuun loppuun ja kantakin näyttäisi elpyvän.

Villisikajahti ja kaurispukin kevätmetsästys rikkovat pitkän kevään, ulottuen kesäjahdiksi. Näiden osalta olemme vasta harjoittelemassa ja oppimassa uutta. Ennen kesäjahteja on panostettu majaviin ja hylkeisiin. Monen riistalajin kohdalla ollaan siinä tilanteessa, että metsästettävää löytyy. Mahdollisuuksia siis on. Ylös, ulos ja jahtiin siis!

 

Panu Hiidenmies

OLET KELVOTON – SINÄPÄ SE OOT!

“Älykästä ihmistä on perin hankala päihittää väittelyssä. Tyhmää ihmistä on mahdotonta päihittää väittelyssä.” –Bill Murray

Eräs poliitikko julkaisi FB-sivullaan mielipiteensä uudesta vieraslajeja koskevasta lakimuutoksesta. Hän oli kauhuissaan vieraslajeihin kuuluvien eläinten oikeuksien puolesta.

Jo muutaman vastauksen jälkeen esillä olivat sudet ja pian poliitikkoa jo syytettiin huumeiden käyttäjäksi,.Esille saatiin jotenkin myös sellaiset tunnetut sukunimet kuin Hitler ja Stalin. Pian oli kuvassa suden raateleman koiran käpälä ja tapettuja supikoiria. Kohta joku tietenkin löysi karvaisen aasinsillan vanhustenhoidon nykytilaan ja toinen kommunismin kaikinpuoliseen epäonnistumiseen.

Päätöstä, tai sitten keskustelua, tai jotain, pidettiin myös pitävänä todisteena vuoroin vihreiden, vuoroin demareiden pahuudesta ja koko edustuksellisen demokratian, sekä erityisesti kansanedustuslaitoksen rappiosta.

Ja tietenkn pääministerimme liikemiesuran liikkeet tuomittiin ja hänet julistettiin rosvojen ylipäälliköksi yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat joskus tehneet jotakin ansaitakseen rahaa.

Varmasti tuosta “keskustelusta” oli moderoitu kammottavimmat (ja samalla hauskimmat) esitykset pois. On huomautettava, että mukana oli erittäin paljon asiallisiakin kommentteja puolesta ja vastaan. Hyvä niin.

Alussa minua oikeasti kiinnosti tutustua ilmeisen älykkään ja koulutetun ihmisen mielipiteeseen, joka on omani kanssa täysin päinvastainen. Miten tuo ihminen on kasvanut noin erilaiseksi kuin minä, samassa pienessä maassa? Voisinko ymmärtää, kenties jopa osallistua kömpelöllä verbaalisella kontribuutiollani ajatustenvaihtoon?

 

Luontopoliittisesta lukusessiosta tuli viihdetuokio, jossa itse asia jäi kansankomiikan jalkoihin.

On huomautettava, että mukana oli erittäin paljon asiallisiakin kommentteja puolesta ja vastaan. Hyvä niin.

Metsästävät veljet ja sisaret. Hyväksykäämme, että kaikki eivåt hyväksy meitä.

Ei viitsittäisi olla niitä koomikko Murrayn tyhmiä, joita on mahdotonta päihittää väittelyssä. Ollaan niitä, joita on vaikea päihittää väittelyssä.

 

Olli Kangas