Vai hirveä jousella

Jos suunnitelmat toteutuvat hirveäkin saa taas pian kaataa Suomessa jousella. Siis nuolella. Aikoinaanhan näin on ollutkin. Niille, jotka epäilevät nuolen tehoa hirventapossa, joudutaan yhteistuumin tuottamaan pettymys. Isokin hirvi kaatuu nuolella. Leikkaavat kärjet aiheuttavat suurten suonien katkeamisen ja erittäinnopean verenpaineen laskun. Lisäksi kärjet leikkaavat hermot kirurgin veitsen tavoin. Riistan kaatuminen ja kuolema ovat riittävän nopeita, olettaen, että osuma on siellä missä pitääkin. Tavoitteena on molempien keuhkojen läpäisy ja suurien luiden ohittaminen. Suomesta löytyy jo suuri ja kasvava joukko metsästäjiä, jotka kykenevät hirven kaatoon jousivälinein.


Faktat ovat kunnossa ja idea loistava. Esityksen takana olevat järjestöt ovat varmasti tehneet työnsä huolella. Kun valkohäntäpeuraa aikoinaan haviteltiin jousiriistaksi suuren maailman malliin, prosessi kesti vuosia. Ideaa lobattiin kaikilla tasoilla. Varovasti ja hiljalleen. Ainakin neljä eri maatalousministeriä oli vaikuttamisen kohteena virastoineen. Kansainväliset mallit tuotiin esiin ja kuinka ollakaan, valkohäntäpeuran jousimetsästys sallittiin ilman suurempia vastakaikuja. Ilmeisen hieno mahdollisuus
Suomelle ja metsästyksellemme.
Prosessi olisi voinut mennä toisinkin. Latviassa vastaavassa tilanteessa esitys kaatuikin vain pari päivää ennen käsittelyä. Eläinsuojelijat ryntäsivät Riikan kaduille ja kaatoivat kylmän rauhallisesti esityksen jousimetsästyksen sallimisesta maassa lähes kaikelle riistalle. Latvia otti pitkän takapakin ja metsästyksen edunvalvojat saivat pitkän nenän. Asia on kuulemma jäissä seuraavat kymmen vuotta. Jousimetsästys on ikiaikainen mutta samalla hyvin moderni jahtimuoto, jonka soisi jatkuvan sekä laajenevan myös hirveen. Hirvikannan säätelyn ratkaisijaksi jousimetsästäjistä tuskin on, mutta nyt tarjolla on aivan ainutlaatuinen tilaisuus kehittää metsästyskulttuuriamme muun maailman tasolle. Näin suuressa muutoksessa on varmasti varmistettu myös perinteisten suomalaisten hirvenmetsästäjien ja järjestöjen kanta asiaan. Tulevaa säädösmuutosta odotellessa voi siis ruuvailla rauhassa leveämpiä leikkaavia kärkiä
nuoliin.

Panu Hiidenmies

Off-season ja sosiaalinen media

Kohta se on taas totta, kausi on ohi suurimmilta osin. Mitä sitten tehdään? No, ainakin sosiaalisen median keskustelupalstat täyttyvät kaikenlaisesta väännöstä. Osa on asiaa ja osa – no, ei niin asiaa.

Olen pohtinut kuluneen viikon aikana tätä sosiaalista mediaa hyvinkin paljon, jo senkin takia, että se on osa työtäni. Se olisi myös monelle metsästysseuralle hyvä ikkuna ulospäin. Voi kertoa asioita mitä seurassa tehdään ja mitä kaikkea myös metsästyksen ulkopuolella touhutaan. Monella on nuorisotyötä, talkoita, riistanhoitoa näin ensialkuun mistä kannattaa suurelle yleisölle viestiä. Se voi antaa metsästyksestä ymmärtämättömälle ihan erilaisen viestin kuin alunperin on ollut ajatus lukijalla.

Off-season tekemistä, jos ei jaksa roikkua somessa 🙂

Omassa metsästysseurassani on saatu sosiaalisesta mediasta myös ihan aineellista hyvää, joku on jakanut  loppuneen ampumaklubin ilma-aseita. Se on saatu nuorisotyöhön. Ollaan saatu myös sitä kautta ihan rahaa nuorisotyön toteuttamiseen alueellamme.

Sitten se sosiaalisen median toinen puoli; avoimuus. Sosiaalinen media on mahdollistanut tietenkin ihmisten helpomman yhteydenpidon. Nimikin sen kertoo; sosiaalinen ja media. Itse arvostan avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä, joskus saa vaikka vähän kipinöitä lennellä. Monesti se vie asioita eteenpäin ja saa ihmiset vaikuttamaan.

Ollaan siis mukana keskusteluissa!

 

Tanja Heikkonen

 

Floridalainen riesa: burmalainen python

En tiedä keksikö joku olio avaruusaikoja sitten tuoda ihmisen maapallolle jännittäväksi riistaeläimeksi. Ja sitten kaikki meni pieleen ja riistasta tuli isäntä. Joka tapauksessa ihminen on maapallon ehdottomasti yleishaitallisin vieraslaji.

 

Se esimerkiksi keksii tuoda maapallon toiselta laidalta lemmikikseen kärmehiä. Niistä se markkinoi oikein muodin, ja kärmeskauppa käy hyvin Etelä-Floridassa. Pahaksi onneksi kauppiailla ei ole minkäänlaista velvoitetta kertoa myymistään matosista asiakkaalle yhtään mitään. Esimerkiksi sitä, että söpö pikkukärmes kasvaa kolmessa vuodessa kolme metriä pitkäksi hirviöksi, joka syö muutaman labradorinnoutajan verran elävää lihaa viikossa.

Python puristaa Donnan rannetta kipeästi.

Kun pitovaikeudet iskevät, tollot luonnosta vierantuneet ihmiset päästävät käärmeensä vapaaksi. Etelä-Floridassa burmalaisesta pythionista on tullut erittäin vakava ihmisen aiheuttama ongelma Everglades-suoalueen herkälle luonnolle. Niinpä osalvaltio on palkannut liudan metsästäjiä hävittämään niitä. Pääsin mukaan pythoneuta metsästämään.

 

Ammattikäärmeenmetsästäjä Donna Kalil näytti minulle kuinka python otetaan käsin kiinni. Pulssi on kohtuullisen korkealla kun lähestyn ensimmäistä pythonia. Parimetrisen madon nappaaminen onnistuu kuitenkin ja hengityskin tasaantuu nopeasti.

 

Tietenkin käärmeen voisi ampua haulikolla ja moni ampuu kiväärilläkin. Mutta Donna on purist: häen mielestään on paljon siistimpää ottaa eläin käsin kiinni ja ampua sitten kuoliaaksi päälaukauksella. Eläinten ystävä ei halua tehdä haavakkokäärmeitä. Sitä paitsi tärkein osa palkasta tulee käärmemitalla- joten pakeneva haavakko on yhtä kuin menetetty palkkio.

Olli lievästi pöllämystyneenä ensimmäisen pythonin kanssa.

Donna kiiruhtaa pakenevan käärmeen perässä, ja ottaa hiukan huolettomasti kiinni. Sillä seurauksella että käärme saa kuristusotteen hänen ranteestaan. Koska käärme on “vain” reilu kaksimetrinen, kivulias tilanne saadaan vääntämällä ohi.

Niin kuin on monen älykääpiö-ihmisen aiheuttaman vieraslajiongelman kanssa asian laita, ei tätä  kaikkiruokaista supersyömäriä saada enää Floridasta pois. Mutta tehokkaalla hävittämisellä ehkä saadaan vahingot pienemmiksi, luonnon momimuotoisuutta suojelluksi.

Kolmemetrinen python voi kuristaa ja nielaista miehien mittaisen alligaattorin. Donna on löytänyt sellaisia perkaamiensa jättikäärmeiden sisältä.

 

Olli Kangas

Eräkummiudesta

Taannoin kyselin Jahtikuksan instagrammissa kahta asiaa. Että tehdäänkö metsästysseuroissa nuorisotyötä ja koetaanko työ tärkeänä.

 

Epävirallisella instagram -otoksellani voin väittää, että nuorisotyötä tehdään yllättävän paljon. Asia koetaan samalla myös tärkeänä.

Kuva Pulkkilan Erän Metsopolulta viime kesäkuussa.

 

Miksi me ei sitten tiedetä tästä työstä? Väitän, että me suomalaiset ajatellaan asioista sillä lailla, että hommat tehdään, mutta ei aleta nyt niistä huutelemaan sen enempää.

 

Omassa metsästysseurassa tehdään nuorisotyötä ja minä sekä muutama muu on käynyt myös Eräkummi-koulutuksen.

 

Olen myös Jahtikuksan myötä päässyt tutustumaan muiden seurojen nuorisotyöhön. Mitä siitä voisi sanoa? Jokaisella on omat tapansa ja aiheensa. Kaikki hyviä tapoja, joilla saadaan lapset luontoon, kiinnostumaan eräaiheesta, metsäneläimistä, ruokinnasta, pyyntitavoista, suomalaisen eräkulttuurin nykytilasta ja historiasta. Jotkut ehkä pohtivat tulevaisuuttakin.

 

Mitä me ohjaajat sitten saadaan tästä hommasta, on älyttömän hienoa nähdä innostuneet lapset siellä oman harrastuksen äärellä. Joku ehkä innostuu enemmän ja on niitä tulevaisuuden pyytäjiä. Kaikista ei tule metsästäjiä, mutta varmasti ymmärretään paremmin harrastustamme ja joku voi kehittää itselleen jonkun toisen luontoharrastuksen. Ja vaalii sitä kautta tätä meidän rakasta luontoa.

Tanja Heikkonen

Lapset metsään!

Teimme viikolla kyselyn liittyen viime viikon kohuttuun uutiseen, kun Aura Koivisto kirjoitti, että että lasten ei tulisi metsästää tai edes kulkea vanhempiensa mukana metsällä.

Niinkuin monessa muussakin asiassa luonnon läheisillä ihmisillä niin vastaukset olivat hyvin maalaisjärkisiä, kannatettiin ottamaan huomioon lapsen kehitystaso ja se, ettei väkisellä metsään. Kaksi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei lapsia metsään. Heiltä ei tullut perusteluja aiheeseen.

 

Tässä vastauksia:

 

“Väkipakolla ei mukaan, mutta mielestäni ei ole huonoimmasta päästä harrastuksia. Eli lapsen ”ehdoilla” mennään.

Oma tytär oli pienempänä mukana kyyhky- ja sorsapassissa ja taisipa olla joskus hirvipassissakin. Innokas saaliin kantaja ja kokeili myös hirven nylkyhommiakin. Nyt kun on teini-iässä niin ei ole enää innokkuutta lähteä mukaan, muut harrastukset tulleet kuvioihin.”

 

Meillä kaikki lapset (12 v, 5 v, 1 v) kulkevat metsällä mukana. Itse haluavat lähteä mukaan ja nuorinkin melko innokkaana ja kiinnostuneena lähtee mukaan ja häntä kuljetetaan rinkassa. Eivätpähän pääse vieraantumaan luonnosta ja näkevät miten/mistä puhdas ruoka tulee pöytään versus kaupan lihat. Metsästys on meillä ainakin ihana koko perheen yhteinen harrastus.”

Metsästys on niin paljon muutakin kuin saalis. Nelijalkaisten kavereiden kanssa yhteistyötä, arvokasta yhteistä aikaa, oppia luonnosta ja elämästä ja vaikka mitä kaikkea.Meillä metsästetään monen polven voimin ja kaikilla on mukavaa.”

“Itse lähdin isän perään 4 vuotiaana metsälle ja siitä muodostui todella rakas harrastus.

Nyt poikani 6v on alkanut käydä mukana jahdissa enemmän ja on kovin innostunut. Hirvimetsälläkin nähtiin hirviä ja peuroja. Lopuksi päästiin muiden kaatoja ihmettelemään. Ja eväät, ne on todella tärkeitä pienelle ihmiselle 😁”

“Oman harrastusurani aloitin 10-vuotiaana. Sillä tiellä edelleen.  Mutta tottakai metsälle lapsia jos he itse sinne haluavat! Kaikissa harrastuksissa taitaisi olla paras edetä lapsen ehdoilla? Monesti törmää kun vanhemmat raahaa ”salonkikelpoisempiin” harrastuksiin puolipakolla lapsosta jonka kiinnostus on kadonnu jo alkeiskurssilla.”

 

Eli Jahtikuksan lukijat ovat sitä mieltä, että eväät kuntoon ja lapset mukaan.

Muistakaa mennä metsään tänäkin viikonloppuna!

 

Tanja Heikkonen

Asennekysymys

Eilen varmaan useampi metsästäjä hieroi silmiään. Minä hieroin väsyneitä silmiäni. Kennelliiton lehdessä eli Koiramme-julkaisussa oli osastolla koirauutisia melkoinen teksti. Teksti, joka on mielipide ei uutinen. Uutisessa kerrottiin Susiyhdistyksen nimissä, ettei poliisi aina tutki asiaa, kun on kyseessä salametsästys-tapaus.

Sen lisäksi, että metsästäjät leimattiin tämän susiyhdistyksen toimesta, niin samalla laitettiin Suomen poliisi ammattitaidottoman leiman alle. Paremmin olisin ymmärtänyt tämän “uutisen”, jos siinä olisi kysytty myös toista näkökulmaa metsästäjiltä. Sanoisin, että valitettava yleistys. Jokainen meistä asuu omassa kuplassaan, se onko se kupla tarpeen tuoda muille esille on taas eri kysymys.

Samalla useampi sosiaalisen median palsta täytti kyselyistä siitä, että mitä järkeä Kennelliittoon on kuulua. Varmasti aiheellinen kysymys ja ymmärrän, jos kaikki metsästäjät eivät sitä tarvitse tällaisten ulostulojen jälkeen. Itselle siihen kuuluminen on itsestään selvää, mutta varsinaista ylpeyttä en tuosta uutisesta kokenut. Kehotan kyllä nyt metsästyskoiran omistajia eroamisen sijaan aktivoitumaan ja vaikuttamaan asioihin.

Onnellinen koira. Joka saa toteuttaa itseään.

 

Susi/petoasiat ovat aika herkkiä aiheita. Tiedän, että tästäkin blogi-kirjoituksesta tulee tietyiltä ryhmiltä kuraa niskaan. Silti minusta on aika julkaista tämä.

Jokainen meistä mahtuu tähän maailmaan: susi, koira ja metsästäjä, kun pysymme omalla reviirillämme ja ruokailemme niinkuin aikojen alussa on tarkoitettu. Se ei tarkoita sitä, että sudet tulevat ihmisten pihoihin. Se ei tarkoita sitä, että jokainen metsästäjä on potentiaalinen salametsästäjä. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö metsästykoirilla olisi oikeutta toteuttaa omaa tarkoitustaan. Sinä päivänä, kun en enää uskalla koiriani metsään päästää on aika luopua metsästyskoirista, joille metsästäminen on se mihin heidät on luotu ja mitä he rakkaudella toteuttavat. Perhepiirissä on yksi koira joutunut suden tappamaksi ja toista kokemusta emme halua.

Pistän kädet ristiin, että tuleva viikonloppu menee säällisesti, eikä yksikään koira joudu turhaan hukan suuhun.

 

Tanja Heikkonen

Metsästys on maanomistajan asia

Kaikille metsästäjillekään ei ole selvää, että metsästysoikeus kuuluu yksiselitteisesti maanomistajalle. Ainoastaan rakentavalla vuoropuhelulla maata omistavien kanssa metsästysasioita voidaan hoitaa Suomessa pitkällä aikavälillä hienosti. Keskustelukumppanina metsästäjällä on maanomistaja. Haasteita voi tulla. Sekä maanomistajakunta, että metsästäjäkunta ovat murroksessa. Voi olla, että keskimääräiset tilakoot suurenevat ja neuvottelukumppanit harvenevat, mutta vahvistuvat. Voi olla, että maanomistajat näkevät maaomaisuutensa arvon erilaista lähtökohdista kuin aiemmin. Jollekin metsästys on punainen vaate ja toiselle sillä on suuri itseisarvo.   Lisäksi voi olla, että maanomistaja ei olekaan tuttu maanviljelijäperhe lähinaapurista, vaan kaupungissa tai ulkomailla asuva henkilö. Yhteydenpito ei olekaan enää samanlaista kuin aiemmin peijaispäivänä.

Metsästäjä voi jatkossa olla yhä useammin maaseutupaikkakunnalla asumaton, asialle vihkiytynyt harrastaja. Tai hyperaktiivinen maalle muuttanut elämäntapametsästäjä. Aikaisemman tutun perushirvimiehen sijaan on ehkä tullut kokonainen metsästyskoiriin hurahtanut perhe. Odotukset metsästysmahdollisuuksia ja itse metsästystä kohtaan uudistuvat. Tilanteet ja roolit muuttuvat, mutta maanomistukseen lainsäädännöllä liitetty metsästysoikeus on ja pysyy. Voi se olla pysymättäkin. Aika ajoin joku uskaltautuu esittämään metsästyksen ja maanomistuksen sidonnaisuuden erottamista. Ajatus on tuhoon tuomittu. Varsinkin kun metsästysoikeuksien arvostus ja konkreettinen arvokin ovat kasvavia.  Metsästäjän pitää osata itse jahtitaitojen lisäksi myös viestiä, neuvotella ja tehdä rakentavaa yhteistyötä. Metsästäjän kannalta paras neuvottelukumppani on tyytyväinen maanomistaja.

 

Panu Hiidenmies

Nyt se alkoi: naakkatalkoot

Viikolla se loppui – neljännesvuosisadan rauhoitus naakan suhteen. Rauhoitusvuodet tekivät niin sanotusti hyvää naakkojen määrälle, niitä alkoi parveilla riesaksi asti. Tässä ei päde edes kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu – naakka on samanlainen riesa molemmissa.

 

Hävettää myöntää, mutta olin keskiviikkona ensimmäistä kertaa roskalintu -jahdissa, kyllähän tämä kuuluisi kansallisvelvollisuuteen metsästäjänä, mutta jatkossa aion parantaa tapani.

Jahtiaamu oli aivan yhtä kuuma kuin muutkin kuluneen viikon aamut ja toi oman hikisen mausteensa hommaan, liekö naakoillakin ollut helleuupumus, kun alkuun niitä ei juuri näkynyt. Ääni vaan kuului jostakin. Mikäköhän siinäkin on, että naakan ääni kuulostaa samalta läheltä ja kauempaa?

 

Kokeilimme jahdissa myös huuhkajan kuvaa sekä “minikaatopaikkaa”. Muut houkuttimet eivät vaan maatilan ympäristössä toimineetkaan, kun niin sanottuja luonnollisia ravintohoukuttimia on sen verran paljon.

 

Lantala toimi hyvänä houkuttimena, siihen naakkoja kertyi useamman kerran aamun aikana. Metsästys tapahtuu hiippailemalla lantalan luokse.

Naakkoja on vaikea huomata ennenkuin ne pomppavat lentoon. Ja nekin pirut osaavat valita lentoreittinsä hyvin.

 

Jahti jatkuu, nyt on ensimmäiset naakat ammuttu osaltamme. Jahdin lomassa tuli mietittyä, että naakka toiminee hyvänä treenilintuna siinä missä varikset ja lokitkin koirahommissa.

Tanja Heikkonen

 

Naakat – nuo ystävämme

Musta parvi nousee maatilan ympäriltä. Ei, se ei ole maatilan tuottamaa epäekologista ympäristösaastetta vaan parvi naakkoja. Naakkoja, joiden olemassaoloa olen monesti ihmetellyt. Ne parveutuvat maatilojen läheisyyteen ja aiheuttavat ilmeisen hygienia- ja tautiriskin. Ne sotkevat paikkoja ja rikkovat rehupaaleja. Niitä on myös aamulenkkini varrella ja eipä tästä kotoa lähtiessä ole sellaista tietä minkä varressa naakat ei parveilisi. Siikalatvahan on tunnettu maatalouspitäjä, siksi meillä näitä naakkoja riittänee.

Monta vuotta olenkin miettinyt, että kuinka sinisilmäistä porukkaa meillä päättäjissä istuu, kun naakka on rauhoitettu ja sitä saa pyytää ELY-keskuksen luvalla ainoastaan. En tiedä kuinka moni sitä lupaa on hakenut vuosien saatossa meidän kulmilla, mutta olisi varmaan kannattanut. Tuo pyynti ELY-keskuksen luvalla vaan haiskahtaa tavanmetsästäjän nenään turhalta, pitkältä ja byrokraattiselta urakalta. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Mutta nyt Maa- ja metsätalousministeriö on ottanut järkiaskeleen kohti naakkojen holtittoman lisääntymisen rajoittamista. Naakkoja esitetään metsästyslain alaiseksi, entisen luonnonsuojelulain sijaan. Kyllä kannatan tätä ideaa ja uskon myös, että maanviljelijät kannattavat myös. Ei naakasta aivan lainsuojaton kuitenkaan tule, siihen pätee samat pesimäajan rauhoitukset kuin muihinkin rauhoittamattomiin lintuihin. Hyvä näin.

Sanokaa muuten, mistä johtuu että näiden niin sanottujen roskalintujen pesintä ei näytä koskaan epäonnistuvan?

Tanja Heikkonen

Sika on selviytyjä

Villisika jatkaa levittäytymistään Suomessa. Villisikakanta kasvaa myös Ruotsissa, jossa kinnerpuuhun päätyy vuosittain jo yli 100 000 sikaa. Kukaan ei tiedä paljonko villisikoja Ruotsissa on, mutta voi olla, että kokonaiskanta on jo ylittänyt 300 000 yksilön rajan. Ruotsissa on jo paikoitellen niin runsas riistakanta kaiken kaikkiaan, että metsästäjät eivät kykene ehkä rajoittamaan kasvua. On kuusipeuroja, villisikoja, metsäkauriita, hirviä ja saksanhirvikantakin on kasvussa. Myös Suomen villisikakanta, 3500 yksilöä, on arvio, jota korjattiin taannoin ylöspäin. Todellisuudessa sikojen määrää on erittäin vaikea tarkasti arvioida.

Suomalaismetsästäjien hyvin tuntemassa Baltiassa sikakannat ovat romahtaneet. Syynä on afrikkalainen sikarutto. Siat ovat joko kuolleet tautiin tai ne on käskystä tapettu. Valtio on maksanut tapporahaa monin paikoin. Pyyntikorvausta villisioista maksetaan Suomessakin. Sikaruttoa ei kerta kaikkiaan tänne haluta. Taloudelliset vaikutukset olisivat liikaa. Villisikaa pidetään vaaratekijänä.

Kuljetin vuonna 2009 suomalaisen riistahallinnon edustajat Ruotsiin tutustumaan tilanteeseen hyvin tiheän villisikakannan alueilla. 2010 kehotin silloista riistantutkimuksen johtoa perehtymään villisikatilanteeseen tosissaan, koska ennustelin villisian olevan tulevina vuosina yksi kuumimmista riistakysymyksistä maassamme. Villisiat olisi voitu tuolloin hävittää Suomesta, ainakin nykyistä helpommin. Mutta ei hävitetty.

Villisikakanta jatkoi kasvuaan ja levittäytyi. Tietoa jaettiin seminaarien, koulutusten ja lehtiartikkeleiden muodossa. Aiheesta keskusteltiin paljon metsästäjien keskuudessa. Suomesta vieraili parhaimmillaan pelkästään Virossa noin 7000 metsästäjää vuosittain ja tavoitelluin saaliseläin oli juuri villisika. Sikajahti koettiin jännittävänä ja mielenkiintoisena. Asiat olivat hyvin. Possut olivat helposti saavutettavissa lauttamatkan päässä ja jahtitunnelma katossaan virolaisten jahtiveljien pistäessä parastaan. Ja mikä hienointa, ongelmat pysyivät Suomenlahden eteläpuolella.

Norjassa jyllää paha. Hirvieläinten näivetystauti on äärimmäisen helposti hirvieläinten välillä tarttuva ja maaperässä säilyvä tauti. Tautiin sairastuneita kuolleita eläimiä on löydetty Nordfjällan alueelta. Norja iski rajusti. Kun tautia tavattiin, alueen kaikki tunturipeurat tapettiin sairauden leviämisen estämiseksi. Kyllä. 1407 tunturipeuraa eli noin 10 % koko Norjan tunturipeurakannasta yksikertaisesti poistettiin. Eikä operaatio kestänyt kauaa.

Villisian metsästys ei ole helppoa, varsinkaan jos jahdista ja riistan käyttäytymisestä ei ole vielä kertynyt osaamista. Keskimääräinen kyttäysaika villisikaa kohden on Suomen tiheimmällä levinneisyysalueellakin on ollut 84 tuntia saalista kohden. Ja kyttääminen on aloitettu vasta sen jälkeen kun siat on ruokinnalla havaittu. Suomalaiset ovat taitavia metsästäjiä ja meillä on nykyisin kunnollinen optiikka sekä muut apuvälineet. Villisika on luonnon selviytyjä. Se on ovela ja kestää petoja sekä pakkasta. Se on taistelija, joka pakenee rajusti ja tarvittaessa kauas. Villisikaa metsästetään nyt aktiivisemmin kuin koskaan Suomessa. Silti kanta vaikuttaa kasvavan. Onko sika niin taitava selviytyjä, että se on jo onnistunut kaikesta huolimatta löytämään tiensä suomalaisten sydämiin jäädäkseen.

Teksti ja kuvat Panu Hiidenmies