Karvainen ystävä kallis

Entisaikoina metsästyskoira oli enemmän apuväline kuin lemmikki. Kaveri se oli, joten
isännällä oli haikea mieli lopettaessaan epäkuntoon mennyttä apuvälinettään
niskalaukauksella. Hellämielisimmät antoivat rikki menneen koiran hävittämisen jonkun
tutun tehtäväksi.
Tunsin eräänkin talkkarismiehen, joka oli kotikunnassaan suosittu koirankadottaja.
Veteraanismies oli ollut sen kaltaisissa sotahommissa, että minkään nisäkkään hengiltä
ottaminen vaikka silmiin katsoen ei hänelle ollut roskasangon tyhjäämistä kauheampi
ponnistus.

Ajat muuttuvat. Minun prinsessametsästäjättäreni mäykky ei ollut vuottakaan kun
sairastupakuitteja löytyi jo tonnilla. Jos kaverin naama turpoaa, ryntäämme lääkäriin ja ostan
heti kaikki rohdot mitä konitohtori suosittelee. Jos oma naama turpoaa, no, ootellaan.
Jos liian mukava kaupunkielämä tai jokin muu syy sattuisi lopahduttamaan koirani
toistaiseksi erittäin elinvoimaisen metsästysvietin, en sitä monttuun heittäisi. Se saisi jatkaa
elämäänsä kaupunkilaisprinsessana sitten. Niin olen nähnyt käyvän totisemmissakin
metsästyskoiraperheissä. Kun jahti loppuu, syystä tai toisesta, saa koira eläköityä
seurakoirana.
Aika monelta olen myös kuullut sen, että kuluja ei lasketa kun karvakuono kipuilee.
Sen sijaan omalla kohdalla kolmenkympin poliklinikkamaksukin tuntuu turhalta- kyllä
kai se klimppi itsestäänkin katoaa kun ootellaan!
Ehkä meidän pitäisi itsellekin ne määräaikaishuoltotarkistukset tehdä. Ettei karvainen kallis
ystävä jäisi ilman mettäkaveria.

 

Olli Kangas

Kunnon Tosi-TV

Tarjoan lapsilleni Tosi-TV:tä useita kertoja viikossa. Heikon sorsakannan myötä jaksot ovat ollet tosi tapahtumaköyhiä ja käsikirjoitukset kovin samankaltaisia. Alla esimerkki Heikkosen perheen tositv-jaksosta. Joissain jaksoissa esiintyy myös neljäs henkilö –

perheen isä. Silti juurikaan ei muutosta tapahtumiin.

 

Tosi-TV:ssä tänään pyydystettiin ajokoiraa metsästä.

Tapahtumapaikka: joen tai järven ranta

Auto ajaa kauniissa maalaismaisemassa tien päähän. Autosta nousee nainen, kaksi lasta ja koira. Aseet ladataan. Henkilöt hiippailevat rantaan, koira seuraa sivulla. Huomattuaan rannan tyhjäksi, henkilöt asettautuvat sopivalle etäisyydelle toisistaan. Seuraa hiljaisuus.

Kalan äkillinen loiskahdus pintaan saa hahmot liikkumaan äkillisesti. Odotus jatkuu useamman tunnin, kunnes aurinko laskee.

Hahmot poistuvat paikalta.

Nainen: olipa hiljaista.

Poika: olisipa nähty edes sorsia.

Tyttö: minusta on mukava istua hiljaa paikallani.

Tavi lentää hämärässä poistuvan auton päältä.

 

Että tällaista Tosi-TV-jaksoa tarjoillaan Suomen keskipisteessä, ei ihan se perinteinen konsepti. Mutta tylsistyminen tekee meille kaikille hyvää. Taidetaan kuitenkin jättää nyt sorsajaksot pienelle tauolle ja jatkaa jänisjaksoilla. Ensi viikolla päästään myös kanalintujaksoihin.

Tanja Heikkonen

Voimakas stressipiikki tulossa

Hyvinvointiyritykset tekevät hyvää tiliä. Ihmisillä on asiat monessa mielessä paremmin kuin koskaan, mutta pahoinvointia esiintyy tai se tunnistetaan aiempaa useammin. Tarjotaan vaihtoehtoja fiiliksen parannukseen ja stressin hallintaan. Metsästys luo hyvinvointia, sanotaan. Olen havainnut sen luovan muutakin. Parhaimmillaan jahti on luonnollisimmista luonnollisinta fyysistä ja henkistä luonto mindfullnesia. Pahimmillaan se on stressaava jahtihelvetti.

Hirvi, hirvenmetsästys, lihanjako ja koirat. Ai ai. Hirvijahdin aloitusta edeltävä aika on monelle työstressiä kovempi paikka. Vanhat vääryydet nousevat pintaan ja suuret tunteet eivät pysy piilossa. Tutkittuani aihepiiriä hyvin läheltä ja myös sisältä, olen vakuuttunut siitä, että hirvijahdin lähestyminen nostaa monen verenpainetta. Jahtiin liittyy oikeudenmukaisuuskokemuksia, voimakkaita tunnelatauksia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Hirvikoirien käyttö ja lihanjako nousevat keskiöön. Epäoikeudenmukaisuus passipaikkojen jaossa ja kavereiden suosiminen. Kuulostaako tutulta? Miksi moni jää pois jahdeista? Erilaiset persoonat kolahtelevat yhteen suurien tunteiden viedessä jahtia. Tämä voi olla hyväksikin jos elämässä ei muuten ole tarpeeksi jännitystä. Ehkä juuri tämä tekee osalle jahdista niin puoleensa vetävän.

 

Jahdin lähestyminen laittaa puhelimet laulamaan. Käsitellään hirvikokouksena asioita etukäteen ja jälkikäteen. Harva sanoo sanottavansa itse kokouksessa. Koirajahdin aikakaudella lähes kaikki ristiriidat ja paineet juontavat juurensa koiriin. Tutkittuani aihetta lähes viisitoista vuotta, totesin ylivoimaisesti suurimman osan jahtiporukoiden sisäisistä ristivedoista johtuvan suoraan tai välillisesti siitä, kuinka koirien kanssa toimittiin ja kuinka koiranohjaajien keskinäinen dynamiikka ja heidän arvostuksensa sekä koirien käytön tasapuolisuuskokemus toteutui.

 

Huojentavaa on se, että tismalleen samoin tuntuu olevan Ruotsissa. Jahdin lähestyessä puhelimet käyvät kuumina ja jahdinjohtaja saa osansa. Väki pyrkii asemoimaan itsensä suotuisasti ja soppaa keitetään tulevaa hirvikoitosta varten. Fiksuimmat pysyttelevät ulkokehällä. Tässä olisi äärimmäisen kiinnostava tutkimusaihe jollekulle innokkaalle. Seuratkaapa tilanteen kehitystä ja ilmoittakaa jos olen väärässä passissa.

 

Panu Hiidenmies

Helteisen  hauska haulikkotreeni

Kokkovuoren haulikkourheilukeskuksessa Lempäälässä järjestettiin männa viikonloppuna hauska haulikkopäivä nimikkeellä Jahtitreenit.

Tämä oli Pohjois-Hämeen ampujien haulikkojaoston pilottihengessä toteutettu yritystapahtuma.

Paikalle saapui varsin monialainen joukko mukavia ihmisiä, toiset aloittelijoita ja toiset jopa kilpailuissa ampuneita. Joten porukka kisasi kahdessa sarjassa, ”amatöörit” ja”ammattilaiset.”

Firmat olivat kaikenlaisia, pörssiyhtiöistä mikroyrityksiin.

Ammuntarasteja oli viritelty metsästystrapista  pieneen kompakkiviritykseen ja ykköstrappiin. Ja hauskaa oli kaikilla- oli osumia enemmän tai vähemmän.

Seuran tarkoitus on järjestää ensi vuonna suurempi Jahtitreenikisa, jossa on paljon monipuolisempaa ampumista tarjolla. Katsotaan miten onnistuu.

Lempäälän Kokkovuoren radan Jahtitreenit- tapahtuman palkintpojenjaossa oli iloinen meininki.

 

Joka tapauksessa, on hyvä idea kannustaa laiskoja harjoittelijoita käymään raadalla edes sitten kerran, ennenkuin jahtikausi kajahtaa käyntiin.

Esimerkiksi palloliitto on jo pitkään ollut mukana tukemassa jalkapallon ”höntsäilyhengessä” toteutuettuja yritystapahtumia. Samoin monissa muissa lajeissa tätä tehdään.

Haulikkoammunnassa ilmeisesti vain Pohjois-Hämeen Ampujien radalla- vai onko vastaavaa muualla?

Haulikkohöntsäily voisi olla yksi tapa houkutella ei-harjoittelevia metsästäjiä radalle hauskanpitoon. Enemmän treenilaukauksia = vähemmän haavakkoja.

Vielä ehtii muutaman kerran radalle ennen kauden alkua!

 

Teksti ja kuvat: Olli Kangas

Jahtia ympäri vuoden

Monelle tulee yllätyksenä, että Suomessa jahtia voi harrastaa lähes vuodet läpeensä. Ei – metsästävien käsitys saattaa olla se, että jahdissa käydään vesilinnustuksen avauksessa ja pari kertaa jänisjahdissa. Toisin on totuus. Suomen metsästyslainsäädäntö on laadittu metsästäjäystävälliseksi monessakin mielessä. Jahtia voi harjoitta lähes ympäri vuoden ja jos kausi ei ole käynnissä, voi harjoitella. Kausipidennyksiä on annettu ihan viimeaikoinakin.

 

Linnustaa voi Suomessa pitkän kauden. Jahti alkaa heti alkusyksystä hanhien erikoisluvilla ja kyyhkyjahdilla. Lehtokurppajahti tarjoaa pitkähkön sesongin ja metsäkanalintujen kausipidennys antaa uusia mahdollisuuksia. Riekon osalta kausi jatkuu maaliskuun loppuun ja kantakin näyttäisi elpyvän.

Villisikajahti ja kaurispukin kevätmetsästys rikkovat pitkän kevään, ulottuen kesäjahdiksi. Näiden osalta olemme vasta harjoittelemassa ja oppimassa uutta. Ennen kesäjahteja on panostettu majaviin ja hylkeisiin. Monen riistalajin kohdalla ollaan siinä tilanteessa, että metsästettävää löytyy. Mahdollisuuksia siis on. Ylös, ulos ja jahtiin siis!

 

Panu Hiidenmies

OLET KELVOTON – SINÄPÄ SE OOT!

“Älykästä ihmistä on perin hankala päihittää väittelyssä. Tyhmää ihmistä on mahdotonta päihittää väittelyssä.” –Bill Murray

Eräs poliitikko julkaisi FB-sivullaan mielipiteensä uudesta vieraslajeja koskevasta lakimuutoksesta. Hän oli kauhuissaan vieraslajeihin kuuluvien eläinten oikeuksien puolesta.

Jo muutaman vastauksen jälkeen esillä olivat sudet ja pian poliitikkoa jo syytettiin huumeiden käyttäjäksi,.Esille saatiin jotenkin myös sellaiset tunnetut sukunimet kuin Hitler ja Stalin. Pian oli kuvassa suden raateleman koiran käpälä ja tapettuja supikoiria. Kohta joku tietenkin löysi karvaisen aasinsillan vanhustenhoidon nykytilaan ja toinen kommunismin kaikinpuoliseen epäonnistumiseen.

Päätöstä, tai sitten keskustelua, tai jotain, pidettiin myös pitävänä todisteena vuoroin vihreiden, vuoroin demareiden pahuudesta ja koko edustuksellisen demokratian, sekä erityisesti kansanedustuslaitoksen rappiosta.

Ja tietenkn pääministerimme liikemiesuran liikkeet tuomittiin ja hänet julistettiin rosvojen ylipäälliköksi yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat joskus tehneet jotakin ansaitakseen rahaa.

Varmasti tuosta “keskustelusta” oli moderoitu kammottavimmat (ja samalla hauskimmat) esitykset pois. On huomautettava, että mukana oli erittäin paljon asiallisiakin kommentteja puolesta ja vastaan. Hyvä niin.

Alussa minua oikeasti kiinnosti tutustua ilmeisen älykkään ja koulutetun ihmisen mielipiteeseen, joka on omani kanssa täysin päinvastainen. Miten tuo ihminen on kasvanut noin erilaiseksi kuin minä, samassa pienessä maassa? Voisinko ymmärtää, kenties jopa osallistua kömpelöllä verbaalisella kontribuutiollani ajatustenvaihtoon?

 

Luontopoliittisesta lukusessiosta tuli viihdetuokio, jossa itse asia jäi kansankomiikan jalkoihin.

On huomautettava, että mukana oli erittäin paljon asiallisiakin kommentteja puolesta ja vastaan. Hyvä niin.

Metsästävät veljet ja sisaret. Hyväksykäämme, että kaikki eivåt hyväksy meitä.

Ei viitsittäisi olla niitä koomikko Murrayn tyhmiä, joita on mahdotonta päihittää väittelyssä. Ollaan niitä, joita on vaikea päihittää väittelyssä.

 

Olli Kangas

Vai hirveä jousella

Jos suunnitelmat toteutuvat hirveäkin saa taas pian kaataa Suomessa jousella. Siis nuolella. Aikoinaanhan näin on ollutkin. Niille, jotka epäilevät nuolen tehoa hirventapossa, joudutaan yhteistuumin tuottamaan pettymys. Isokin hirvi kaatuu nuolella. Leikkaavat kärjet aiheuttavat suurten suonien katkeamisen ja erittäinnopean verenpaineen laskun. Lisäksi kärjet leikkaavat hermot kirurgin veitsen tavoin. Riistan kaatuminen ja kuolema ovat riittävän nopeita, olettaen, että osuma on siellä missä pitääkin. Tavoitteena on molempien keuhkojen läpäisy ja suurien luiden ohittaminen. Suomesta löytyy jo suuri ja kasvava joukko metsästäjiä, jotka kykenevät hirven kaatoon jousivälinein.


Faktat ovat kunnossa ja idea loistava. Esityksen takana olevat järjestöt ovat varmasti tehneet työnsä huolella. Kun valkohäntäpeuraa aikoinaan haviteltiin jousiriistaksi suuren maailman malliin, prosessi kesti vuosia. Ideaa lobattiin kaikilla tasoilla. Varovasti ja hiljalleen. Ainakin neljä eri maatalousministeriä oli vaikuttamisen kohteena virastoineen. Kansainväliset mallit tuotiin esiin ja kuinka ollakaan, valkohäntäpeuran jousimetsästys sallittiin ilman suurempia vastakaikuja. Ilmeisen hieno mahdollisuus
Suomelle ja metsästyksellemme.
Prosessi olisi voinut mennä toisinkin. Latviassa vastaavassa tilanteessa esitys kaatuikin vain pari päivää ennen käsittelyä. Eläinsuojelijat ryntäsivät Riikan kaduille ja kaatoivat kylmän rauhallisesti esityksen jousimetsästyksen sallimisesta maassa lähes kaikelle riistalle. Latvia otti pitkän takapakin ja metsästyksen edunvalvojat saivat pitkän nenän. Asia on kuulemma jäissä seuraavat kymmen vuotta. Jousimetsästys on ikiaikainen mutta samalla hyvin moderni jahtimuoto, jonka soisi jatkuvan sekä laajenevan myös hirveen. Hirvikannan säätelyn ratkaisijaksi jousimetsästäjistä tuskin on, mutta nyt tarjolla on aivan ainutlaatuinen tilaisuus kehittää metsästyskulttuuriamme muun maailman tasolle. Näin suuressa muutoksessa on varmasti varmistettu myös perinteisten suomalaisten hirvenmetsästäjien ja järjestöjen kanta asiaan. Tulevaa säädösmuutosta odotellessa voi siis ruuvailla rauhassa leveämpiä leikkaavia kärkiä
nuoliin.

Panu Hiidenmies

Off-season ja sosiaalinen media

Kohta se on taas totta, kausi on ohi suurimmilta osin. Mitä sitten tehdään? No, ainakin sosiaalisen median keskustelupalstat täyttyvät kaikenlaisesta väännöstä. Osa on asiaa ja osa – no, ei niin asiaa.

Olen pohtinut kuluneen viikon aikana tätä sosiaalista mediaa hyvinkin paljon, jo senkin takia, että se on osa työtäni. Se olisi myös monelle metsästysseuralle hyvä ikkuna ulospäin. Voi kertoa asioita mitä seurassa tehdään ja mitä kaikkea myös metsästyksen ulkopuolella touhutaan. Monella on nuorisotyötä, talkoita, riistanhoitoa näin ensialkuun mistä kannattaa suurelle yleisölle viestiä. Se voi antaa metsästyksestä ymmärtämättömälle ihan erilaisen viestin kuin alunperin on ollut ajatus lukijalla.

Off-season tekemistä, jos ei jaksa roikkua somessa 🙂

Omassa metsästysseurassani on saatu sosiaalisesta mediasta myös ihan aineellista hyvää, joku on jakanut  loppuneen ampumaklubin ilma-aseita. Se on saatu nuorisotyöhön. Ollaan saatu myös sitä kautta ihan rahaa nuorisotyön toteuttamiseen alueellamme.

Sitten se sosiaalisen median toinen puoli; avoimuus. Sosiaalinen media on mahdollistanut tietenkin ihmisten helpomman yhteydenpidon. Nimikin sen kertoo; sosiaalinen ja media. Itse arvostan avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä, joskus saa vaikka vähän kipinöitä lennellä. Monesti se vie asioita eteenpäin ja saa ihmiset vaikuttamaan.

Ollaan siis mukana keskusteluissa!

 

Tanja Heikkonen

 

Turhia peltoja

Pakkanen ja lumi vyöryvät eteläiseen suomeenkin. Riistaeläimet saavat kelpomuistutuksen, että olemme osa pohjolaa. Syvä lumi ja niukat ruokavarat asettavat sorkkariistan koetukselle. Riistapellon vuodenkierto lähenee loppuaan. Vain kaalinvarret ovat enää jäljellä. Lumen keskeltä sojottavat tikut ovat ainoa muisto metsästäjien keväällä, kasvukauden kynnyksellä aloittamasta projektista, jonka tavoitteena oli ravita riistaa. Peurojen, metsäkauriiden ja hirvien puhtaaksi kaluama pelto on jänisten temmellyskenttä kunnes viimeisetkin piikit on syöty.

Vaikuttaa hullunkuriselta, että yltäkylläisyyden keskellä pohdimme riistan hyvinvointia. Aikaisin keväällä pohdimme oikeiden lajikkeiden valintaa ja kiertoviljelyn tarpeita. Keväällä pohjustamme peltoa ja kylvämme. Kesä on jännitystä täynnä. Onnistuuko riistapelto? Tarjoaako se tuhdin biomassa – aterian riistalle syksyn ja talven mittaan?

Onnistuessaan riistapelto on vankka ravinnonlähde ja riistan suojapaikka. Kun luontainen ravinto syksyn edetessä rapistuu ja heikkenee, eläimet suuntaavat riistapeltoon. Vain riistalle suunnitellut ja toteutuneet pellot yleistyvät edelleen ja siemeniä saa jo helposti. Riistapellot eivät olekaan turhuutta. Ravinnon lisäksi ne tarjoavat myös tekijälleen mielihyvää eli hyvinvointia.

Panu Hiidenmies

Himoittu trofee suoraan sydämen vasemmasta kammiosta DAS HERZKREUZ

”Sydänristin” olemassaolo oli todellinen uutinen. Olin itsekin ymmälläni, kun kuulin väitettävän
hirvieläinten sydämestä löytyvän luuta. Aika harvinaistahan on, että riistaeläimistä löydetään
jotain uutta, josta olisi trofeeksi. Suomessa pumput on perinteisesti paloiteltu siisteiksi siivuiksi
pannulle voin ja sipulin kera. Mikäli kovia osia on löytynyt, ne on viskottu koirille. Sydämen kanssa
kannattaa olla jatkossa tarkkana. Se saattaa sisältää himoitun trofeen.

Sydänristi löytyy, jos on löytyäkseen, sydämen yläosan vasemmasta kammiosta. Joku saattaa pitää
pienten luiden etsimistä sydämestä ajanhukkana. Keski – Euroopassa sydänristiä kuitenkin
arvostetaan suuresti.

Valkohäntäpeurasaalista arvostetaan suuresti. Jopa peuran hännästä tehdään
trofeita. Hännän yläpuolelle on kiinnitetty pieni luutunut kappale peuran sydämen
vasemmasta kammiosta. Kappaletta kutsutaan sydänristiksi.

Monelle jahtimiehelle on uutta että myös valkohäntäpeuralla saattaa olla sydänlihaksessa kovettunut
osa, niin sanottu sydänristi. Tsekkiläinen ystäväni kaatoi Suomessa jahdissa ollessaan komean
valkohäntäpeurapukin. Joillakin henkilöillähän on tämä taianomainen kyky onnistua jahdissa kuin
jahdissa ensi yrittämällä. Kun sitten vuotta myöhemmin tapasin kaverin, hän esitteli minulle
valkohännästä talteen ottamaansa ja huolella valmistettua häntätrofeeta. Kaadon jälkeen hän nylki
huolellisesti peuran hännän ja otti nahan mukaansa. ”Sydänrististä” hän ei vielä tuolloin maininnut
mitään. Hymyilin hieman hänen hännän nylkypuuhilleen. Häntätrofee oli kuitenkin mukavan
näköinen lisä hänen valtaisan trofee-esineistönsä joukossa.

 

Häntätrofee ja pieni luu
Häntä oli kiinnitetty erittäin huolellisesti tummanvihreään verkaan. Lämmitti mieltä kun ymmärsin
kuinka paljon hän peurasaalistaan arvosti. Hännän yläpuolella oli pieni pitkulainen luunkappale.
Katsoin kauempaa ja kysyin oliko peuran leuasta löytynyt myös grandelin. Ei toki, kyseessä oli
Herzkreuz eli vapaasti käännettynä ”sydänristi”. Taas alkoi hymyilyttämään. Ajattelin, että nyt
suomipoikaa viedään niin kuin litran mittaa. Epäilykseni kuitenkin osoitettiin seuraavan puolen
tunnin mittaisen esitelmän perusteella täysin aiheettomaksi. Eräiden hirvieläinten ja muidenkin
nisäkkäiden sydämestä nimittäin saattaa löytyä luutunutta ainesta, jota kutsutaan saksankielisissä
maissa nimellä ”Das Herzkreuz”. Oikein käsiteltynä ja jalometalliin kiinnitettynä se on erinomainen
riistamuisto saaliista.

Herzkreuz – tyypillinen sijainti hirvieläimen sydämessä.

Tyypillisimmin sydänristi saattaa löytyä iäkkäältä saksanhirveltä tai alppikauriilta, mutta myös
metsäkauriilla sitä esiintyy. Aikanaan sydänristillä on ollut merkittävä rooli ja usein se kiinnitettiin
kultaiseen taustaan tai lehdykkään. Sydänristiä kannettiin myös amulettina. Monet metsästäjät
tuovat Keski-Euroopassa trofeentekijälle nykyisin myös eläimen sydämen, josta sydänristi voidaan
irrottaa ammattilaisen toimesta oikein. Nyt tiedetään, että risti saattaa olla myös valkohäntäpeuralla.
Tässä muutama vinkki jahtimiehille sydänristin irrotukseen kotikonstein:
Sydänristi saattaa löytyä suurten hirvieläinten vasemmasta sydänkammiosta. Sydänristi on
eräänlainen kovettuma, jonka muoto ja sijainti hiukan vaihtelee. Usein se on muodoltaan ristin
muotoinen, josta nimityskin tulee. Sillä väitetään olevan sydämen toimintaa vakauttava funktio,
erityisesti kovan kuormituksen aikana. Sydän leikataan aorttakanavaa pitkin auki, jolloin päästään
käsiksi sydänristiin. Sydämen ollessa aukileikattuna siten, että aortta on vasemmalta oikealle, näkyy

sydänristi hyvin. Tasainen ”peite” nostetaan pois ja sydänseinän yläosasta löytyy ns. sydänjalka,
joka irrotetaan varovasti, sitä ei saa taittaa tai murtaa. Irrotuksen jälkeen se voidaan huuhdella
kuumalla vedellä, jolloin pinta kovettuu.

Tästä eteenpäin pitää toimia erityisen varovasti. Risti on heikkoa tekoa. Mitä vanhempi eläin, sitä
tarkempana sen kanssa saa olla.
Rasvaisen eläimen sydänristiä kylvetetään noin kymmenen päivää asetoniliemessä. Vaihtoehtoisesti
noin 30%:n vetyperoxidiseos käy myös, lyhytaikaisesti käytettynä. Näin risti saavuttaa
vaaleamman värinsä, pitää kuitenkin välttää puhtaan valkoista väriä. Kun risti on kuivunut, se
voidaan kiinnittää vaikkapa jalometallialustaan. Näin siitä tulee aivan ainutlaatuinen riipus tai
solmioneula.
Aika näyttää innostuvatko suomalaiset sydänrististä. Ajattelin kuitenkin seuraavan kerran peuran
sydäntä leikatessani olla hieman tavallista tarkempana, jos vaikka löytyisi jotain uutta ja
ainutlaatuista.

Panu Hiidenmies