Luopumista

Jokainen koiranomistaja sen tietää. Luopumisen tuskan. Moni iäkkäämpi koiranomistaja/metsästäjä sanoo, että tämä on sitten minun viimeinen koirani. Omaa ei haluta jättää toisten haitaksi.

Vaikka nämä ovatkin meidän luona pienen hetken, kerkeävät ne tehdä melkoisen kasan muistoja, opettaa meitä ja olla sinä parhaana kaverina metsällä.

Jokainen koiralla metsästävä tietää, miltä minusta on tuntunut tänä keväänä. Kaksi vanhinta saavat viimeistä väriä pintaan. Veteraani-ikäiset ovat hyvässä kunnossa, mutta varsinkin seisojalle on tullut löysää kaulanalusnahkaa ja käytös muuttunut pentumaiseksi. Olen jo totutellut ajatukseen, että jonain päivänä Ruutia ei ole. Silti uskon, että vielä pari syksyä me metsästetään vanhuksen kanssa. Toki säästeliäämmin kuin hurjina nuoruusvuosina, mutta kyllä talon paras koira saa vielä juosta.

Sitä toivoo, että toinen saa lähteä aikanaan saappaat jalassa ilman suurempia sairasteluja.

 

 

Paljon hyviä muistoja. Toivottavasti lisää vielä tulossa veteraanin kanssa.

 

Tanja Heikkonen

 

 

Asennekysymys

Eilen varmaan useampi metsästäjä hieroi silmiään. Minä hieroin väsyneitä silmiäni. Kennelliiton lehdessä eli Koiramme-julkaisussa oli osastolla koirauutisia melkoinen teksti. Teksti, joka on mielipide ei uutinen. Uutisessa kerrottiin Susiyhdistyksen nimissä, ettei poliisi aina tutki asiaa, kun on kyseessä salametsästys-tapaus.

Sen lisäksi, että metsästäjät leimattiin tämän susiyhdistyksen toimesta, niin samalla laitettiin Suomen poliisi ammattitaidottoman leiman alle. Paremmin olisin ymmärtänyt tämän “uutisen”, jos siinä olisi kysytty myös toista näkökulmaa metsästäjiltä. Sanoisin, että valitettava yleistys. Jokainen meistä asuu omassa kuplassaan, se onko se kupla tarpeen tuoda muille esille on taas eri kysymys.

Samalla useampi sosiaalisen median palsta täytti kyselyistä siitä, että mitä järkeä Kennelliittoon on kuulua. Varmasti aiheellinen kysymys ja ymmärrän, jos kaikki metsästäjät eivät sitä tarvitse tällaisten ulostulojen jälkeen. Itselle siihen kuuluminen on itsestään selvää, mutta varsinaista ylpeyttä en tuosta uutisesta kokenut. Kehotan kyllä nyt metsästyskoiran omistajia eroamisen sijaan aktivoitumaan ja vaikuttamaan asioihin.

Onnellinen koira. Joka saa toteuttaa itseään.

 

Susi/petoasiat ovat aika herkkiä aiheita. Tiedän, että tästäkin blogi-kirjoituksesta tulee tietyiltä ryhmiltä kuraa niskaan. Silti minusta on aika julkaista tämä.

Jokainen meistä mahtuu tähän maailmaan: susi, koira ja metsästäjä, kun pysymme omalla reviirillämme ja ruokailemme niinkuin aikojen alussa on tarkoitettu. Se ei tarkoita sitä, että sudet tulevat ihmisten pihoihin. Se ei tarkoita sitä, että jokainen metsästäjä on potentiaalinen salametsästäjä. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö metsästykoirilla olisi oikeutta toteuttaa omaa tarkoitustaan. Sinä päivänä, kun en enää uskalla koiriani metsään päästää on aika luopua metsästyskoirista, joille metsästäminen on se mihin heidät on luotu ja mitä he rakkaudella toteuttavat. Perhepiirissä on yksi koira joutunut suden tappamaksi ja toista kokemusta emme halua.

Pistän kädet ristiin, että tuleva viikonloppu menee säällisesti, eikä yksikään koira joudu turhaan hukan suuhun.

 

Tanja Heikkonen