Viikolla se loppui – neljännesvuosisadan rauhoitus naakan suhteen. Rauhoitusvuodet tekivät niin sanotusti hyvää naakkojen määrälle, niitä alkoi parveilla riesaksi asti. Tässä ei päde edes kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu – naakka on samanlainen riesa molemmissa.
Hävettää myöntää, mutta olin keskiviikkona ensimmäistä kertaa roskalintu -jahdissa, kyllähän tämä kuuluisi kansallisvelvollisuuteen metsästäjänä, mutta jatkossa aion parantaa tapani.
Jahtiaamu oli aivan yhtä kuuma kuin muutkin kuluneen viikon aamut ja toi oman hikisen mausteensa hommaan, liekö naakoillakin ollut helleuupumus, kun alkuun niitä ei juuri näkynyt. Ääni vaan kuului jostakin. Mikäköhän siinäkin on, että naakan ääni kuulostaa samalta läheltä ja kauempaa?
Kokeilimme jahdissa myös huuhkajan kuvaa sekä “minikaatopaikkaa”. Muut houkuttimet eivät vaan maatilan ympäristössä toimineetkaan, kun niin sanottuja luonnollisia ravintohoukuttimia on sen verran paljon.
Lantala toimi hyvänä houkuttimena, siihen naakkoja kertyi useamman kerran aamun aikana. Metsästys tapahtuu hiippailemalla lantalan luokse.
Naakkoja on vaikea huomata ennenkuin ne pomppavat lentoon. Ja nekin pirut osaavat valita lentoreittinsä hyvin.
Jahti jatkuu, nyt on ensimmäiset naakat ammuttu osaltamme. Jahdin lomassa tuli mietittyä, että naakka toiminee hyvänä treenilintuna siinä missä varikset ja lokitkin koirahommissa.
Tanja Heikkonen