Suppana, subaru, supi. Rakkaalla vieraslajillamme on monta nimeä. Supikoira ja kuten ruotsalaiset nimittivät lajia, aasialainen vesikettu. Nyt se on ehtinyt sinne minne se matkalla olikin. Etelä – ruotsin rehevät lehtomaisemat ovat saaneet supikoirasta uuden asukin. Aiemmin supikoira jo kipitti Suomen Lapista norjaan. Jäämeren rantojen lintukoloniat kutsuivat.
Ruotsalaiset eivät vieläkään tiedä mikä heitä odottaa, vaikka toki ovat valmistutuneet jo vuosia. Kyllä vaeltavista supikoirista on ollut huhuja kauemmankin aikaa, mutta nyt viimeistään virallisesti. Supikoiria on tavattu eteläisessä Ruotsissa. Tanskan suunnalta supikoirat lähestyvät myös. Mukana invaasiossa tulee kaikki kiva mitä kuvitella saattaa. Ruotsissahan on jo mm. ekinokokkia eli levittäjiä on kohta runsaasti. Maassa pesivät linnut saavat pian aivan uuden haasteen.
Vajaa parikymmentä vuotta sitten Suomeen saapui kutsuttuna delegaatio osaavia ruotsalaismetsästäjiä. Oli sovittu viikonlopun ohjelmaksi supikoirien koulutusmetsästys. Ruotsalaiskollegat halusivat tutustua käytännössä supikoiran elintapoihin ja itse jahtiin. Ajankohtana oli helmikuu ja pakkasta parisenkymmentä astetta.
Koulutusmetsästys aloitettiin delegaation saavuttua ja lounastettua perjantaina. Etukäteen tiedusteltuihin paikkoihin suunnattiin osaavien paikallisten luolakoirien ja metsästäjien tukemana. Luolametsästys jatkui pimeään saakka ja jatkui lauantaina heti auringon noustua. Iltapäivällä hajaantuneena metsästänyt seurue kokoontui riistaparaatiin, jossa oli 21 supikoiraa ja yksi mäyrä.
Yksi ruotsalaisista oli kaivuuryhmässä lauantain jahdissa. Terrieri pesään ja tutkalla paikannettiin. Ruotsalaisvieras tiedusteli kohteliaasti, ”mikä mahtaa olla tilanne”? Iskimme rautakangen mäkeen pystyyn ja totesimme yhteen ääneen koulutusmetsästyksen alkavan nyt. Länsinaapurimme edustaja tiedusteli etäisyyttä maan alla työskentelevään koiraan. Totesimme riistan ja koiran ottavan toisistaan mittaa vajaan neljän metrin syvyydessä. Innokas supijahtiopiskelija otti terhakasti kangen käteensä, viritti koko vartensa iskuun ja iski kaikella voimallaan tutkan osoittaman paikkaan. Yhdessä totesimme noin kynnen kokoisen palan jäistä maata irronneeksi. Heja! Heja! enää olisi 387 cm kaivuuta jäljellä!
No. koulutusmetsästys sujui kaiken kaikkiaan loistavasti ja oppia siirtyi Ruotsiin tulevia koitoksia varten. Kaivuuryhmän ruotsalaismetsästäjä antoi kaikkensa ja kaivoi suomalaisten tukemana itsensä läpi jäisen maan. Vieraslaji otettiin tyylillä talteen. Koko jahtiseurue totesi talvisen supikoirajahdin vaativuuden.
Pari viikkoa myöhemmin tapasin tarinamme ruotsalaismetsästäjän maailmalla. Minut nähdessään hän tuli puolijuoksua eteeni, otti kahdella kädellä ja puristi kättäni. ”Tusen tack!”, että järjestitte sen supikoirien koulutusmetsästyksen. Ymmärrämme nyt todella, että emme halua supikoiraa Ruotsiin. Meistä ei kerta kaikkiaan ole siihen”! Pian nähdään onko.
Panu Hiidenmies
