Tarinan arvoinen pyy

admin
Kirjoittaja admin syyskuu 13, 2017 08:38

Tarinan arvoinen pyy

Niinhän se koitti kovasti odotettu sunnuntaiaamu Sotkamossakin.
Vanhempi seisojani Ruuti aavisti aamusta asti, että nyt on ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Kaikki aamutoimet tehtiin vierekkäin
-hampaidenpesu, pannukahvien keittely, aamupalan ajan Ruuti istui mökin ulko-oven edessä vartijana. Ikään kuin tietäen, että kohta lähdetään. Ja nyt on Ruutin päivä.

Niin vain saimme aamupalan syötyä ja Ruutille hakuliivit päälle.

Ei me pitkästi kerettykään kulkea, kun Ruuti haukahti kolme kertaa.
Minä siinä ajattelin, että siellä on nyt joku pikkupeto edessä.

Jatkoin matkaa hiljakseen ja kohta Ruuti tulee hakemaan minua, lähtee takaisin ja kohta hakee uudestaan -ihan kuin hoputtaen. Vauhtia nyt.

Tulemme aivan rantaan ja Ruuti esittelee minulle katiskan. Pyyntiväline näemmä sekin.

Katiskassa makaa päätön pyy. Pyy, jonka jalat vielä sätkivät ja on aivan lämmin ja veltto.

Hetki sitä ihmetellään ja Ruuti saa omat makupalansa. Pyy päätyy reppuun ja matka jatkuu.

Arvoitukseksi jäänee pyyn lopullinen kohtalo, mutta rantamaisemasta ja tappotavasta sekä koiran haukkumisesta päätellen paikalla olleen
minkin. Illalla sateisen päivän jälkeen saalista käsitellessä pyy osoittautui lihoiltaan aivan kelpo tavaraksi.

Pyynti jatkuu Pulkkilassa, jossa vesisade on vaihtunut puolipoutaan.
Taidan ottaa luottokoirani jälleen mukaan ja lähteä nauttimaan hetkistä, joita voi talvella muistella.

Tanja

admin
Kirjoittaja admin syyskuu 13, 2017 08:38
Kirjoita kommentti

Ei kommentteja

Ei kommentteja vielä!

Voit kommentoida artikkeli, ole eka!

Kirjoita kommentti

Only <a href="http://jahtikuksa.fi/wp-login.php?redirect_to=http%3A%2F%2Fjahtikuksa.fi%2Ftarinan-arvoinen-pyy%2F"> registered </a> users can comment.